Telia Esports Seriesin toinen kausi alkaa tuoreen ykkösdivarin kera

Telia Esports Seriesin uusi kausi starttaa 4. lokakuuta, ja tulevan kauden myötä luvassa on myös joitakin uudistuksia. Tälläkin kaudella kisan keskiössä on kuitenkin Counter-Strike: Global Offensive.
Telia Esports Seriesin toinen kausi alkaa 4. lokakuuta, ja kisa päättyy Messukeskuksessa järjestettävään GameXpo-pelitapahtumaan. Palkintopotissa on tarjolla kaikkiaan 40 000 euroa.
Tulevalla kaudella on mukana yhteensä kahdeksan joukkuetta, jotka ovat HAVU Gaming, SJ Gaming, KOVA Esports, Helsinki REDS, Menace, Veto, Ajuri ja Hukka.
”Suomen kovimman esports-sarjan kakkoskaudesta tulee eeppinen. Kuuntelimme katsojien toiveita, ja uudistimme sarjaa niiden pohjalta. Panostamme täysillä CS:GO:hon ja varsinkin sarjan katsojakokemukseen sekä lähetysten kiinnostavuuteen ja laatuun. Ja tällä kaudella näytämme ihan kaikki pelit”, Telia Finlandin esports-tiimin Niklas Segercrantz muotoilee.
Kuitenkin suurin uutuus koskee vasta lanseerattua CS:GO-ykkösdivaria. CS:GO Division #1:n kaksi parasta joukkuetta etenevät taistelemaan paikasta vuoden 2020 pääsarjassa.
Divarissa pelaa kaikkiaan 16 joukkuetta, joista osa on jo selvillä. Puolestaan loput kokoonpanot selvitetään tämän kuun aikana järjestettävissä karsinnoissa.
Tarkemmat tiedot sarjasta ja ykkösdivarista löydät täältä.
Taistelu 40 000 euron palkintopotista ja Suomen kovimman sarjan mestaruudesta käy kuumempana kuin koskaan.
Pääsarja
Ykkösdivari
Kaikki ottelut katsottavissa
Lue lisää: teliaesportsseries.com/fi/uutiset/tel…
#risetothetop
Kuva: Telia Esports Series
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:ssa kokoonpanomuutos
- Elias ”Jamppi” Olkkosen BBL komeasti jatkoon EWC:ssä
- Tuomas Tähtelän ajot päättyivät lyhyeen Esports World Cupissa
- Esports World Cup starttaa – heti runsaasti suomalaismielenkiintoa
- ENCE Prospects -valmennusryhmän pelaajat valittu
- Myös e-urheilusta tuttu jalkapalloilija menehtyi traagisesti
- ENCE tekee muutoksia CS2-akatemiaansa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI nosti nuoren lupauksen riveihinsä
- Ilari ”Vestola” Vestolan Virtus.prolle kirvelevä tappio
- Ilari ”Vestola” Vestola mukaan Esports World Cupiin
- Fnatic ja JW eri teille – kutsuuko Gorillaz ruotsalaispelaajaa?
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Esports World Cup starttaa – heti runsaasti suomalaismielenkiintoa
- Topias ”Topson” Taavitsainen suorittamaan asepalvelusta
- ENCE Showdownin finaaliin! Maden oli ilmiliekeissä
- Esports World Cupin Overwatch-turnaus pyörähti käyntiin suomalaisittain vahvoissa merkeissä.
- 30-vuotias shakkimestari on vuonna 2020 eniten palkintorahoja voittanut e-urheilija – Top 25 joukossa myös yksi suomalainen
- ENCEn Jani ”Aerial” Jussila kehui Aleksib:tä – ”Aleksib on paras IGL, kenen kanssa olen pelannut”