Team Liquid laittaa tähtipelaajansa vaihtoon – tilalle huhuillaan brasilialaista CS-legendaa
Team Liquidin riveissä vuodesta 2017 saakka pelannut Russel ”Twistzz” Van Dulken ilmoitti sunnuntai-iltaisen IEM Global Challenge -turnauksen finaalin jälkeisessä haastattelussaan jättävänsä joukkueen.
– Tämä oli itse asiassa minun viimeinen otteluni Liquidin kanssa. Toivon että palaan ensi vuonna pelikentille uuden joukkueen riveissä. Päätös oli molemminpuolinen, ja katsottuamme läpi muutamia asioita, mielestäni se on myös kummankin osapuolen kannalta parasta, kertoi Twistzz haastattelussaan.
Liittyy aiheeseen: Astralis päätti vaikean vuotensa tyylillä – Team Liquid kaatui puhtaasti 3-0
Team Liquid voitti vuoden 2020 aikana vain yhden viidestätoista pelatusta turnauksestaan. Huonojen turnaustulosten lisäksi, Twistzz on ollut joukkueen huonoin pelaaja viimeisten 23 kartan aikana, keskimääräisellä 0.97 ratingilla. Tilasto ei näytä hyvältä, sillä nimettiin hänet tammikuussa vuoden 2019 yhdeksänneksi parhaaksi pelaajaksi HLTV:n toimesta.
Rush B Median tekemän raportin mukaan, Liquid suunnitteleekin nyt Twistzzin korvaamista brasilialaisella CS-legenda Gabriel ”FalleN” Toledolla, joka on viettänyt viimeiset kolme kuukautta MIBR:n penkillä. FalleN pyysi syyskuussa itse penkitystä joukkueesta, organisaation annettua potkut kolmelle joukkueen jäsenelle.
Mikäli FalleN liittyy kokoonpanoon, saa Liquid hänestä samalla loistavan pelinsisäisen johtajan sekä AWP-pelaajan. Molemmat roolitukset ovat olleet Liquidin ongelma sitten Nick ”nitr0” Canellan lähdettyä joukkueesta viime elokuussa.
FalleNin siirron myötä, näyttäisi Liquidin kokoonpano seuraavalta:
🇺🇸 Jonathan ”EliGE” Jablonowski
🇨🇦 Keith ”NAF” Markovic
🇺🇸 Jake ”Stewie2K” Yip
🇺🇸 Michael ”Grim” Wince
🇧🇷 Gabriel ”FalleN” Toledo
🇺🇸 Jason ”moses” O’Toole (valmentaja)
🇨🇦 Russel ”Twistzz” Van Dulken (penkitetty)
Lue myös: ZywOon jatkosopimus ilmoitettiin tyylillä – supertähden hologrammeja ympäri Pariisia!
BREAKING from @Twistzz, he will stop playing for @TeamLiquidCS 
Best of luck in whatever comes next!
#IEM
Best of luck in whatever comes next!
#IEM
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sirmitevin ja Olkkosen Team Vitalitylle avaustappio
- Eetu ”sAw” Sahan G2 aloitti voitolla Krakovassa
- CS2:n suurturnaus alkaa Krakovassa
- Topias ”Topson” Taavitsaisen pelit päätökseen
- CS2:n 2027 major-turnaukset viedään Euroopan ulkopuolelle
- Joona ”Serral” Sotalalle surkeita uutisia – valtavat tulomenetykset
- Nikita ”Derke” Sirmitevin ja Elias ”Jamppi” Olkkosen joukkue voittoon
- Suomi jatkoon e-koripallon MM-karsinnoissa
- Nikita ”Derke” Sirmitev ja Elias ”Jamppi” Olkkonen aloittivat vuotensa voitolla
- Topias ”Topson” Taavitsaisen joukkueelle tappio
- CS2:n suurturnaus alkaa Krakovassa
- Eetu ”sAw” Sahan G2 aloitti voitolla Krakovassa
- Nikita ”Derke” Sirmitevin ja Elias ”Jamppi” Olkkosen joukkue voittoon
- Sirmitevin ja Olkkosen Team Vitalitylle avaustappio
- Topias ”Topson” Taavitsaisen pelit päätökseen
- Joona ”Serral” Sotalalle surkeita uutisia – valtavat tulomenetykset
- CS2:n 2027 major-turnaukset viedään Euroopan ulkopuolelle