Tampere haluaa olla edelläkävijä: Panostaa 20,000 euroa e-urheiluun!
Yhä isommat toimijat ovat kiinnostuneet mahdollisuuksista elektronisen urheilun parissa. Tampere haluaa olla tässä suhteessa edelläkävijä.
Kuntalehti uutisoi, että Tampereen kaupunki on panostamassa vakavissaan e-urheiluun. Kaupunki on myöntänyt 20,000 euron suuruisen potin kaupungin investointirahoista e-urheiluun. Näillä rahoilla on tarkoitus perustaa kolmeen kaupungin nuorisotilaan pelihuoneet, jotta nuoret pääsevät testaamaan taitojaan esportin parissa.
Tampereen nuorisopalvelujohtaja Jukka Etu-Seppälä kertoo jutussa, että näin pelit pyritään saamaan matalalla kynnyksellä kaikkien saataville ja vielä maksutta. Pelit ja laitteet ovat niin kalliita, ettei kaikilla perheillä ole niihin varaa.
Lisäksi paikallisessa Varalan urheiluopistossa on tarkoitus ryhtyä kouluttamaa alan ohjaajia mm. seurojen ja kuntien tarpeisiin. Koulutuksesta vastaa Ahlman opiston esports-linjan valmentaja Niklas Hirvelä.
Tutustu tarkemmin E-urheilun ohjaajakoulutukseen täältä.
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- CompLexityn riveissä muutoksia – Nuori lupaus astuu sisään kokoonpanoon
- HAVU Gaming panostaa NHL:ään – Kiinnitti entisen Written In The Stars -joukkueen
- MOUZ finaaliin
- Viime yön CS:GO-päivitys palauttaa AUG:n hinnan entiselleen ja muuttaa tappiobonuksia merkittävästi
- Aleksib ja Jimpphat pääsevät karsimaan huipputurnaukseen
- Aleksib:n eilinen suorituskyky kerää ylistystä – ”Tämä tulee kummittelemaan ENCEä vuosien ajan”
- Arvio: Miljardi ihmistä tulee kuulemaan eUrheilusta vuoden 2016 aikana
- DreamHack Open November 2021 päättyi Fnaticin ylivoimaiseen voittoon
- FaZe tuhosi ENCEn haaveet EPL:n lohkovoitosta – ”Tuntui siltä, ettemme henkisesti olleet mukana tämän päivän pelissä”
- Hoodyn Giants selvisi ensimmäisestä pakkovoitosta – Natus Vincere ulos!