Tähtitubettajat kohtasivat toistamiseen nyrkkeilykehässä – KSI vei voiton selittelevästä Logan Paulista
Tähtitubettajat Logan Paul ja Olajide ”KSI” Olatunji ottivat toisistaan mittaa – jälleen kerran – nyrkkeilyn merkeissä. Kahden kuuluisuuden välienselvittely tapahtui Los Angelesissa Staples Centerissä. Kohtaamisen voittajaksi nousi lopulta KSI kuuden pelatun erän päätteeksi tuomariston päätöksellä.
Luonnollisesti lopputulos herätti myös kritiikkiä, sillä ottelun tuomari pudotti Loganilta kaksi pistettä sen takia, että hän piti kiinni ja löi maihin lyötyä KSI:tä neljännessä erässä.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun kaksikko kohtasi toisensa nyrkkeilyn merkeissä. Vuonna 2018 järjestetty ottelu päättyi kuitenkin tasapeliin, joten uutta turpakäräjää oli ennätetty odottamaan jo pitemmän aikaa. Odottavan aika on kuitenkin ollut pitkä, ja molemmat tubettajat ovat heittäneet kaiken aikaa vettä myllyyn irvailemalla toisilleen sosiaalisessa mediassa.
Ottelun jälkeen Logan Paul ei kuitenkaan niellyt tappiotaan mukisematta. Antamassaan haastattelussa hän kertoi olevansa kipeänä. ”Luulen, että olisin voittanut hänet yhdeksästä kerrasta kymmenestä. Tänään oli se yksi kerta kymmenestä. Voit kuulla ääneni. Olen sairaana. Heräsin sairaana. Olen ollut sairas viimeiset kolme päivää ja jouduin heti herättyäni niistämään kolme kertaa”, Logan selitti mikrofoniin.
Voit katsoa koko mätkinnän artikkelin yläpuolelta.
Logan: 9/10 times I beat JJ, I have flu, I sneezed this morning
you've fought him twice and didn't win either time, learn maths ya nonce
you've fought him twice and didn't win either time, learn maths ya nonce
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaista ja Jimi ”Jimpphat” Saloa huhuillaan huippujoukkueeseen
- Call of Dutyn luoja on kuollut
- SEUL on julkaissut uudet pelaaja- ja edustussopimuspohjat
- Suomalaiskolmikko ehdolla CS2:n vuoden parhaiksi
- MOUZ ehdolla vuoden CS2-joukkueeksi
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pettyi putoamiseen
- Jimi ”Jimpphat” Salo jättämässä MOUZ:n?
- NAVI:n major-haaveet nurin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI välieriin
- Game Awards 2025 palkinnot jaettiin
- Call of Dutyn luoja on kuollut
- Jimi ”Jimpphat” Salo jättämässä MOUZ:n?
- Aleksi ”Aleksib” Virolaista ja Jimi ”Jimpphat” Saloa huhuillaan huippujoukkueeseen
- Suomalaiskolmikko ehdolla CS2:n vuoden parhaiksi
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI välieriin
- MOUZ ehdolla vuoden CS2-joukkueeksi
- SEUL on julkaissut uudet pelaaja- ja edustussopimuspohjat
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pettyi putoamiseen