Suomi valtiovallan tuella e-urheilun kärkeen – Ministeri Sampo Terho puhui Assemblyn avajaisissa
Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho hehkutti jälleen kerran Suomen mahdollisuutta nousta elektronisen urheilun kärkimaaksi Assembly Summer -pelitapahtumassa.
”Olen asettanut tavoitteeksi, että Suomesta tulee kunnianhimoisesti tehdä e-urheilun suurvalta. Valtiovallan tulisi tukea tätä kehitystä kaikin mahdollisin keinoin”. Ministeri terho painotti 2.8. järjestetyissä tapahtuman avajaisissa.
Kiitosta riitti myös nykyisille ja tuleville suomalaisille kilpapelaamisen ammattilaisille, jotka rakentavat tulevaisuudessa Suomi-kuvaa maailmalla. Terho mainitsi, että Suomeen tarvitaan lisää suuria pelitapahtumia, jotta lajiin pääsisi tutustumaan yhä usempi aiheesta kiinnostunut.
Ministerin innostus e-urheilua kohtaan ei ole mikään hetken mielijohde, vaan Terho on jo aikaisemmin pohtinut Suomen tulevaisuutta elektronisen urheilun ja pelaamisen saralla mm. järjestämässään pyöreän pöydän keskustelutilaisuudessa. Paikalle oli tuolloin kutsuttu useita aktiiveja, pelaajia ja valmentajia.
Sampo Terho – Suomesta elektornisen urheilun suurvalta
Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriöLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Aleksi ”UUNO” Työppönen välieriin Six Invitationalissa
- CS:GO-pro ampui 100 000 bottia 18 tunnissa – asetti uuden maailmanennätyksen
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- Joni ”Patzukka” Nikkasen EWC päättyi pettymykseen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Suomalaisen Brawl Stars -pelin ensimmäinen World Finals -turnaus pelataan viikonloppuna
- Suomi jatkoon e-koripallon MM-karsinnoissa
- Tähtitubettaja MrBeast teki todella itsekriittisen uudenvuodenlupauksen
- Triumph suoritti kolmen miehen boostin Overpassissa – onnistui täydellisesti!