E-urheiluorganisaatio Cloud9 on ilmoittanut irtisanoneensa CS:GO-kokoonpanonsa, sekä poistuvansa pelin kilpaskenestä vain alle kuusi kuukautta uuden kokoonpanonsa kasaamisesta.

Cloud9:n toimitusjohtaja Jack Etienne kertoi Rush B Medialle, että alkuperäisen suunnitelman mukaan joukkueen oli tarkoitus siirtyä asumaan Los Angelesiin COVID-19-pandemian rauhoituttua.

Tämä osoittautui kuitenkin olevan mahdottomuus joukkueen pelinsisäiselle johtajalle Alex ”ALEX” McMeekinille, sillä Ranska ei antaisi hänen palata takaisin maahan, jos hän lähtisi mistään syystä. Tämän takia myös bootcamppien ja muiden joukkuetapaamisten järjestäminen on ollut hankalaa, joka on taas lisännyt pelaajien stressiä.

Cloud9 ei aio pitää irtisanottuja pelaajia sopimusvankeudessa, vaan jokainen joukkueen viidestä pelaajasta on nyt vapaa etsimään itselleen uutta organisaatiota ilman ulosostohintaa.

Nähtäväksi jääkin, aikooko Cloud9 palata enää takaisin CS:GO-kentille vai keskittyykö organisaatio jatkossa täysin muihin peleihin, painottaessaan toimintaansa Pohjois-Amerikan alueelle, jonka CS-skene jatkaa kuihtumistaan.

Seuraavat pelaajat ovat nyt vapaita agentteja, Cloud9:n poistuessa CS:GO-kentiltä:

Alex ”⁠ALEX⁠” McMeekin
William ”⁠mezii⁠” Merriman
Patrick ”⁠es3tag⁠” Hansen
Ricky ”⁠floppy⁠” Kemery
Erick ”⁠Xeppaa⁠” Bach

Lue myös: Shroud selittää: CS:GO-pelaajat tulisivat tekemään paljon enemmän rahaa Valorantissa

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Ota eurheilu.org seurantaan myös Twitterissä.

Artikkelikuva: Cloud9