RobbaN jättää paikan FaZe Clanin päävalmentajana! – Uusi valmentaja jo tiedossa

FaZe Clan on ilmoittanut Twitterissä, että Robert ”RobbaN” Dahlstorm astuu syrjään paikaltaan organisaation CS:GO -joukkueen päävalmentajana. Päätös ei ole varmastikkaan ollut helppo.
RobbaN kertoo FaZen julkaisemassa tiedotteessa, että syyskuussa hänen perheensä kasvoi toisella lapsella. Tämä takia kilpapelaamisen vaatima matkustelu on ollut tuoreelle isälle haasttavaa. Kuitenkin viestissä on myös toivon pilkahdus, sillä RobbaN kertoo jatkavansa FaZen riveissä. Tarkempi tieto tulevasta roolista lupaillaan vielä tämän kuun aikana.
Today, RobbaN announces he is stepping down as Head Coach. Below is a statement from him.
#FaZeUp
Uusi päävalmentaja löytyi kuitenkin varsin nopealla aikataululla. Jo aikaisemmin huhuttiin, että Janko ”YNk” Paunovic kävi keskusteluja paikasta joukkueen valmentajana ja nyt nuo juorut on virallisesti vahvistettu.
Muutokset eivät kuitenkaan lopu tähän. Joukkueen viidennelle paikalle hyppää Dauren ”AdreN” Kystaubayev:
Kuten tiedotteesta käy ilmi, FaZe Clan pääsee näyttämään seuraavan kerran kyntensä Los Angelesissa iBUYPOWER Masters -turnauksessa 19-20 päivä tätä kuuta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:ssa kokoonpanomuutos
- Elias ”Jamppi” Olkkosen BBL komeasti jatkoon EWC:ssä
- Tuomas Tähtelän ajot päättyivät lyhyeen Esports World Cupissa
- Esports World Cup starttaa – heti runsaasti suomalaismielenkiintoa
- ENCE Prospects -valmennusryhmän pelaajat valittu
- Myös e-urheilusta tuttu jalkapalloilija menehtyi traagisesti
- ENCE tekee muutoksia CS2-akatemiaansa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI nosti nuoren lupauksen riveihinsä
- Ilari ”Vestola” Vestolan Virtus.prolle kirvelevä tappio
- Ilari ”Vestola” Vestola mukaan Esports World Cupiin