Poliisit katkaisivat suomalaisen striimaajan lähetyksen – video nousi viraaliksi
Kuva: Santeri Viinamäki
Suomalainen striimajan lähetys sai kansainvälistä huomiota, kun poliisit päätyivät keskeyttämään hänen suoran lähetyksensä.
Tapahtumien kokonaiskuvasta on vaikea saada tarkkaa käsitystä. Kuitenkin asunnon ovelle saapuneiden poliisien mukaan ainakin toinen asunnossa oleskelleista henkilöistä oli ollut häiriöksi paikallisessa Alkossa.
Aluksi poliisit pyrkivät keskustelemaan asiat striimaajan ja hänen ystävänsä kanssa halki, mutta selkeästi päihtynyt kaksikko ryhtyi kiistelemään virkavallan kanssa. Lopulta poliisit päätyivät viemään toisen niskoittelevista henkilöistä mukanaan.
Ainakin toinen lähetyksessä esiintyneistä henkilöistä on tullut tunnetuksi peliaiheisista Twitch-lähetyksistään, mutta vaikuttaa siltä, että hänen kanavansa on nyttemmin poistettu palvelusta.
Aiheesta on uutisoinut esimerkiksi Dexerto ja video on noussut myös StreamFails-sivuston suosituksiin.
Voit katsoa videon tapahtumien kulusta jutun lopusta tai täältä.
Kuva: Santeri Viinamäki / Kuvituskuva
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- CompLexityn riveissä muutoksia – Nuori lupaus astuu sisään kokoonpanoon
- HAVU Gaming panostaa NHL:ään – Kiinnitti entisen Written In The Stars -joukkueen
- MOUZ finaaliin
- Viime yön CS:GO-päivitys palauttaa AUG:n hinnan entiselleen ja muuttaa tappiobonuksia merkittävästi
- Aleksib ja Jimpphat pääsevät karsimaan huipputurnaukseen
- Aleksib:n eilinen suorituskyky kerää ylistystä – ”Tämä tulee kummittelemaan ENCEä vuosien ajan”
- Arvio: Miljardi ihmistä tulee kuulemaan eUrheilusta vuoden 2016 aikana
- DreamHack Open November 2021 päättyi Fnaticin ylivoimaiseen voittoon
- FaZe tuhosi ENCEn haaveet EPL:n lohkovoitosta – ”Tuntui siltä, ettemme henkisesti olleet mukana tämän päivän pelissä”
- Hoodyn Giants selvisi ensimmäisestä pakkovoitosta – Natus Vincere ulos!