Olofmeister vaihtaa joukkuetta!
Yksi maailman tunnetuimmista Counter-Strike tähdistä, Olof ”olofmeister” Kjajber on siirtynyt pois eurooppalaisesta Fnatic joukkueesta, ja aloittaa välittömästi FaZe Clanin aktiivisessa kokoonpanossa. Ruotsin legendaarisin CS:GO-tähti kerkesi pelata Fnaticissa yhteensä kolmen vuoden ajan.
Olof ”olofmeister” Kjajber korvaa ranskalaisen Fabien ”kioShiMa” Fiey:n ja olofmaisterin paikalle Fnaticin kokoonpanoon nostetaan Maikil ”Golden” Selim, Fnatic Academy joukkueesta.
Olofmeisterin uran kohokohtia Fnaticin riveissä olivat kaksi perättäistä Major -turnausvoittoa ESL One Katowicessa ja ESL One Colognessa vuonna 2015. Vuonna 2015 Fnaticin ruotsalainen kokoonpano oli ehdottomasti maailman paras, kunnes vuonna 2016 paikan vei SK Gaming.
Ruotsalaistähti olofmeister kertoi twiitissään, että hän haluaa kokeilla jotain uutta urallaan parantaakseen omaa motivaatiotaan. Olofmeister kommentoi siirtymistään FaZe:n seuraavasti: ”En ole pitkään aikaan ollut yhtä innostunut ja positiivisesti jännittynyt, tänään aloita urallani jotain uutta”.
Uuteen FaZe:n kokoonpanoon kuuluvat nyt ”olofmeister”, Håvard ”rain” Nygaard, Finn ”karrigan” Andersen, Nikola ”NiKo” Kovač, ja Ladislav ”GuardiaN” Kovács. GuardiaN liittyi FaZe:n riveihin aiemmin tässä kuussa korvattuaan suomalaisen Aleksi ”allu” Jalli:n.
Olofmeisterin ensiesiintyminen uudessa joukkueessa nähdään DreamHack Malmo:ssa 30. elokuuta – 3. syyskuuta, kun joukkue taistelee yhteensä 250 000 dollarin palkinnosta.
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Video: Team Vitalityn Cédric ”RpK” Guipouy pelleili FaZe Clanin kustannuksella – salamannopea Desert Eagle 4k!
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- ENCE aloittaa matkansa New Yorkin CS-turnauksessa ottelulla G2-joukkuetta vastaan
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- HAVU Gaming panostaa NHL:ään – Kiinnitti entisen Written In The Stars -joukkueen
- Maailman arvokkain Pokémon-kortti vaihtoi omistajaa omakotitalon hinnalla
- Aleksib:n eilinen suorituskyky kerää ylistystä – ”Tämä tulee kummittelemaan ENCEä vuosien ajan”
- Assembly Winter 2019 Overwatch-turnaus – Tiedot ja aikataulut
- Australian CS-niekka näytti tulisia otteita Liquidia vastaan – katso Justin ”jks” Savagen kuuden sekunnin ässä!