OG yhden otteluvoiton päässä miljoonaliigan finaalista – MIBR kaatui tiukassa ottelussa aamuyöllä
Flashpoint 2 -turnauksen aikataulut menivät lauantaina uusiksi, kun turnauksen henkilökunnalta todettiin positiivisia koronavirus testejä.
OG:n ja MIBR:n välinen ottelun piti alun perin alkaa kello 21.00, mutta turnausjärjestäjä siirsi ottelua ensin muutamalla tunnilla, mutta Virtus.pron ja fnaticin välinen ottelu venyi, joten illan viimeinen ottelu alkoi vasta hieman yli puolen yön.
OG ja MIBR kohtasivat jo aiemmin turnauksen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, ja silloin MIBR oli vahvempi kartoin 2-1.
Flashpoint 2 has been operating in a bubble environment with the safety and health for our talent and crew as our top priority in compliance with the government of the United Kingdom. A few of our event staff tested positive for COVID-19 in our final week of competition.
Peliserverillä oli vietetty aikaa
Ottelu alkoi jälleen MIBR:n valitsemalla Nukella. Tällä kertaa näkyi selkeästi, että Aleksi ”Aleksib” Virolaisen johtama joukkue oli viettänyt aikaa tutustuessaan brasilialaisjoukkueen pelaamisen, joka näkyi tuloksessa. OG aloitti CT-puolelta ja puoltenvaihtoon marsittiin joukkueen johtaessa 9-6. Puolenvaihdon jälkeen Aleksib:n taktiikat toimivat, eikä MIBR päässyt yllättämään OG:ta niin kuin aiemmassa kohtaamisessa tiistaina. Lopulta OG nappasi avauskartasta voiton lukemin 16-10.MIBR iski takaisin
Toisena karttana nähtiin yksi OG:n parhaimmista kartoista Inferno. MIBR oli myös OG:n tapaan tehnyt töitä ennen ottelua ja tutkinut vihollisensa peliä. CT-puolelta aloittanut brasilialaisjoukkue piti pommipaikat niin lukossa, ettei OG pystynyt tekemään mitään. Puolia vaihdettiin lukemissa 11-4, eikä OG päässyt peliin enää mukaan edes puolustuspuolelta. MIBR tasoitti ottelun 1-1:een voittamalla Infernon lukemin 16-4.Väsymys näkyi päätöskartassa
Ottelun ratkaisu nähtiin Trainissa, kun OG aloitti kartan CT-puolelta. MIBR sai taktiikkansa toimimaan ja puoltenvaihtoon mentiin OG:n johtaessa lukemin 8-7. Puolenvaihdon jälkeen ottelu jatkui tasaisena ja kierrokset menivät vuorotellen. Lopulta viimeisellä kierroksella OG onnistui viemään ottelusta voiton lukemin 16-14, vaikka kyseessä oli huono rahatilanne, eikä kunnon aseisiin ja varusteisiin ollut varaa. Voitosta OG eteni Flashpoint 2 -turnauksen alemman kaavion finaaliin, jossa joukkue kohtaa Virtus.prolle hävinneen fnaticin. Ottelu pelataan sunnuntaina kello 16.00 alkaen. Ota eurheilu.org seurantaan myös Twitterissä.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- DreamHack paljasti näyttävät mestaruussormukset, joilla Dallasin CS:GO-turnauksen voittajat palkitaan
- Esports World Cup siirtyy pois Saudi-Arabiasta?
- Suomalainen striimaaja ryöstettiin live-lähetyksessä – ”Kaivappa nyt sitä kuvetta”
- Counter Strike: Global Offensive ohitti Dota 2:n kaikkien aikojen pelaajamäärissä
- E-urheilun olympialaiset tulossa – ensimmäiset kisat vuonna 2027
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Elisan avoimessa PUBG-liigassa mukana Euroopan huippujoukkueet – onko sinusta haastamaan nämä tiimit?
- ESL paljasti suunnitelmansa vuoden 2021 CS-turnauksia koskien – vähemmän tapahtumia, enemmän sisältöä