Nyt on kova uutinen! Topias ”Topson” Taavitsainen tekee paluun
DOTA-legenda ja kaksinkertainen The Internationalin voittaja Topias ”Topson” Taavitsainen paljastaa aikovansa palata takaisin tositoimiin.
Viime vuoden TI:n jälkeen Taavitsainen päätti, että aikoo pitää pienen hengähdystauon pelaamisesta viettääkseen aikaa perheensä kanssa. Pienen tyttölapsen isä oli joutunut olemaan pitkään sivussa perheestään.
– Jo ennen TI:tä tiesin, että tarvitsen tämän jälkeen tauon. Minun täytyy viettää aikaa perheeni kanssa, vetää syvää henkeä, miettiä tulevaisuutta ja mitä haluan tehdä, Taavitsainen kertoo OS Esportsin videossa.
Taavitsainen asuu tällä hetkellä vaimonsa kotimaassa Malesiassa. Siellä veri alkoi hiljalleen vetää taas pelaamaan.
– TI:n jälkeen palasin Suomeen ja vietin siellä noin kaksi kuukautta. En koskenut sinä aikana lainkaan DOTA:an, vaan vietin aikaa perheen kanssa ja tapasin kavereitani. Sitten palasimme Malesiaan ja aloin striimata DOTA:a melkein joka päivä ja aloin taas rakastua peliin.
Kilpailukipinä on syttynyt liekkeihin ja seuraavaksi edessä on uuden joukkueen etsiminen, sillä Taavitsainen on palaamassa perheineen Suomeen. Kaksinkertaisella TI-voittajalla ja lajilegendalla luulisi olevan kysyntää.
– Olen nyt muutaman kuukauden ajan miettinyt, että palaisin takaisin. Ajattelin TI:n jälkeen, että pitäisin välivuoden ja palaisin sitten seuraavalle kaudelle tuoreena. Sitten katselin majoria ja minulle tuli tunne, että minun on palattava takaisin mahdollisimman nopeasti.
– Palaamme Suomen tämän vuoden aikana ja etsin uutta joukkuetta. Haluan kilpailla Euroopassa, koska se on vahvin alue.
TI pelataan tänä vuonna lokakuussa Singaporessa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu