Batte royale on genre jota on lypsetty kyllästymiseen asti, siitä ei ole epäilystäkään. Dramaattisesta selviytymisestä on tullut karnevaali, jossa kuolemalla on enää hyvin vähän merkitystä.

Tämä on mielestäni harmi, sillä koko ajatus taistelusta tovereita vastaan on lähtenyt liikkeelle varsin synkästä tematiikasta. Tapa tai tule tapetuksi. Voisiko genre oppia jotain uutta, mikäli se palaisi takaisin juurilleen?

Genren juurilla

Muistan kun katsoin joskus syvinä teinivuosinani japanilaisen Battle Royale -elokuvan. Kyseisessä rainassa kokonainen koululuokka viskataan pienelle saarelle taistelemaan toisia latenssi-ikäisyyden kourissa kompuroivia teinejä vastaan. Jokainen saarelle astuva saa aseekseen sattumanvaraisen astalon. Joku saa pistoolin, toinen miekan ja kolmas kattilan kannen. Tämän jälkeen muodostetaan liittoja ja taistellaan, mutta yksikään sopimus ei voi olla pitävä, sillä vain yksi voi voittaa pelin.

Näinpä kertomus muuttuu allegoriaksi ja ajatusleikiksi ihmisluonnosta. Asetelma nostaa esiin kysymyksen siitä, mitä sinä tekisit vastaavassa tilanteessa. Sopisitko liiton, taistelisitko vai piiloutuisitko kenties puuhun?

Katsaus syvälle ihmisen perimmäiseen olemukseen

Konsepti oli tästä syystä kiehtova nuorelle mielelle. Samaistuin samanikäisiin hahmoihin ja ajatus selviytymisestä tuntui kiehtovalle. Vain viimeinen hengissä saattoi päästä pois saarelta. Miten olisin itse toiminut? Elokuvassa käsiteltiin Kärpästen Herra -kirjasta tuttuja teemoja – milloin sivistys murenee niin, että voimme käydä toisiamme vastaan?

Myöhemmin samat teemat nähtiin räjähdysmäisen suositussa Nälkäpelissä. Tällä kertaa konseptiin oli tuotu tavaroiden ja aseiden hamstraaminen, sekä aktiivinen harjoittelu koitosta varten. Enää jokainen ei saanut astaloita sattumalta, vaan tärkeä osa kokonaisuutta oli riskien ottaminen ja arvioiminen. Tarinassa koettiin myös aluerajauksia, osa ympäristöstä muuttui osallistujille kelvottomaksi tai vaaralliseksi.

Genre taipuu pelimaailmaan

Pelimaailmaan battle royale -genre iski todenteolla Playerunknown’s Battlegroundsin myötä. En itse varsinaisesti pelannut PUBG:tä, mutta katsoin paljon eri somejulkkiksia, jotka streamasivat peliä. Tuo sama lapsuudeen koukuttava tunne kanavoitui kokemukseen ja taisteluun selvitymisestä. Alati pienevä kenttä loi painetta ja jokainen pelaaja joutui tekemään parhaansa selvitäkseen. Kokemuksessa oli jotain autenttista, taistelun määrä oli kokonaisuudesta pieni. Vastailmestyneessä pelissä ei ollut mahdollisuutta treenata taistelua eri aseilla. Ainoa tapa oppia oli taisteleminen.

Kun Fortnite myöhemmin ilmestyi, muistan ladanneeni sen heti julkaisussa. Nostalgisoin battle royale ajatuksen aivoissani, jokainen päätös ja liike tuntui kohtalokkaalta. Kuolema oli epäonnistumista ja anteeksiantamatonta.

Kyse oli kuitenkin toimintapelistä, ei ihmisuhdedraamasta. Otteluiden jälkeen pelaajat pääsivät yrittämään uudestaan ja uudestaan. Pelistä tuli rutiinia. Kuolema menetti merkityksensä. Nyt kun Fortnite on ollut ulkona yli vuoden, peli on toistanut itseään kaiken tämän ajan.

Muutoksen kaipuuta ilmassa

Uusin tulokas ja myrskyisään suosioon noussut Apex Legends voi olla uusi menestystarina. Pelin suurin anti genreen on sen strateginen ulottuvuus, Apex tuo yksilölliset sankarit mukanaan ja pelissä on toisistaan eroava hahmorosteri (tämä ei toki ole Apexin keksimä lisäys). Lisäksi taustalla on erittäin onnistunut julkaisu ja tyhjiö markkinoilla. Fortniten julkaisusta on juuri sopivasti aikaa, eivätkä AAA-julkaisijoiden pelit onnistuneet valloittamaan markkinoita.

Pelasin Apexia muutaman kerran, mutta päädyin hylkäämään kyseisen pelin ja oikeastaan koko genren. Pelit ovat liikkuneet temaattisesti kauas lähtökohdastaan, kyse ei enää ole dramaattisesta ja kuumottavasta selviytymisetä. Keskiössä on taistelu ja battle royalesta on tullut ainoastaan kamppailun reunaehto.

En silti haluaisi ajatella, ettei genrellä voisi olla tulevaisuutta, pikemminkin päinvastoin. Suurin osa pelaajista haluaa juuri räiskintää ilman sen kummempia hikoiluja. Mutta mitä minuun tulee, en kaipaa tiukkaa toimintaa. Haluan draamaa ja sukelluksen syvälle ihmisen psyykeeseen. Kaipaan jotain aikuismaista, synkkää ja rujoa. Haluaisin battle royalen, jossa kuolemalla olisi merkitystä ja toiminnan sijaan korostettaisiin pelaajien välistä dynamiikkaa.

Lahjoitan tämän ajatuksen ilomielin ensimmäisellä kiinnostuneelle pelistudiolle.

Samuli Leppälä

Olen kuvataidekasvattaja ja toimittaja. Elän omassa pelien, kulttuurin ja kirjojen maailmassa. Arvostan huonoa huumoria ja hassuja hattuja. Blogi: Varapeli

Aiheet Näkökulmat