Miljoonien dollarien kiista päättyi – Witcher-kirjailija pääsi yhteisymmärrykseen CD Projekt Redin kanssa

CD Projekt Red on sopinut Andrezej Sapkowskin kanssa Witcher-kirjasarjaan liittyvän lisenssisopimuksen jatkamisesta. Tämä sopimus lyö pisteen yli vuoden kestäneelle kiistalle näiden kahden osapuolen välillä.
Osapuolten välisen sopimuksen tarkempia tietoja ei olla tuotu julkisuuteen, mutta CD Projekt Redin mukaan sopimus ”tyydyttää molempia osapuolia.”
Vuonna 2018 Andrezej Sapkowski vaati virallisesti suurempia korvauksia CD Projekt Rediltä liittyen Witcher-videopelisarjan menestykseen. Eritoten sarjan kolmas osa oli noussut maailmanlaajuiseksi menestykseksi, ja Sapkowski koki alkuperäisen sopimuksen olleen hänen osaltaan pettymys.
Lopulta kirjailija vaati jopa kuuden prosentin tuottoja Witcher-lisenssin hyödyntämisestä (yhteensä noin 16 miljoonaa dollaria). CD Projekt Red viittasi tuolloin kinttaalla vaatimuksille.
Andrezej Sapkowski on itse myöntänyt kieltäytyneensä lisenssiin liittyvistä rojalteista. Hän halusi aikoinaan saada rahansa välittömästi ja kertamaksuna. Eurogamerille antamassaan haastattelussa kirjailija totesi, ettei hän voinut arvata pelien valtavaa menestystä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomalaisvalmentaja G2-huhujen kohteena
- CS:n supertähti tekee paluun
- Team Falcons taas MOUZ:ia vahvempi
- MOUZ jyräsi välieriin
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ:lle tappio
- MOUZ aloitti huipputurnauksen voitolla
- Palloliittolta uusi aluevaltaus – järjestää Rocket Leaguen –turnauksen
- Legendaarinen CS2-organisaatio myynnissä
- MOUZ:n taival päättyi Melbournessa
- Nikita ”Derke” Sirmitevin Team Vitalitylle tappio