Mies varasti Valven toimistosta tavaraa yli 40 tuhannen dollarin edestä – saaliin mukana oli Gabe Newellin ”Minigun”
Polygonin mukaan 32-vuotiasta washingtonilaista miestä syytetään murtautumisesta Valven Bellevuessa sijaitsevaan päämajaan. Rikos tapahtui vuonna 2018.
Epäilty henkilö on Shawn Shaputis. Hän pääsi livahtamaan Valven toimistorakennukseen viereisen ravintolan kautta. Päämajaan päästyään hän oli varastanut yhtiön omaisuutta noin 42 000 dollarin edestä. Murtautujan mukaan oli tarttunut mm. 15 Xbox One -peliä, 23 PlayStation 4 -peliä, Asuksen kannettavia sekä Switch-pelikonsoleita.
Mainittakoon vielä, että Shaputiksen epäillään kaiken tämän lisäksi varastaneen Valven toimitusjohtaja Gabe Newelin metallisen minigunin (joka ei onneksi ollut aito). Newell heilui kyseisen astalon kanssa aikoinaan Forbes-lehdessä.
Keräämänsä saaliin hän kärräsi pois rikospaikalta kierrätysastiassa. Valven mukaan rikoksen kohteena ollut kerros 11 oli tuolloin työn alla, ja siellä säilytettiin tavaraa mm. turnauksia varten.
Shaputis jäi lopulta kiinni, kun hän kauppasi pelit paikalliseen GameStop-liikkeeseen. Vastineeksi 43 pelistä hän sai yhteensä 336 dollaria.
Lähde: Polygon, Kuva: Valve / Team Fortress 2
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Matias ”Banjo” Kivistön FOKUS aloitti voitolla Bukarestissa
- Olkkosen ja Sirmitevin Team Vitality aloittivat VCT EMEA:n voitolla
- ENCE Academy ottaa edustuksen paikan toistaiseksi
- Ukrainalaiselle CS2-pelaajalle pitkä pelikielto
- DOTA2-legenda lopettaa uransa
- NAVI:lle finaalitappio
- NAVI BLAST Openin finaaliin
- ”Torilla tavataan” – Suomi kovin tavoittein Esports Nations Cupiin
- Suomen maajoukkuekumppanit Esports Nations Cupiin selvillä
- ENCE:ltä dramaattinen uutinen – CS2-joukkue palaa suomalaiseksi
- NYYRIKKI on tehnyt paluun CS:GO:n pariin – Seura julkisti uuden rosterinsa
- Ukrainalaiselle CS2-pelaajalle pitkä pelikielto
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:lle kirvelevä finaalitappio
- BlameF otti varsinaisella peliajalla 40 tappoa ja hävisi – eroa Xyp9xiin 31 frägiä
- ENCE Akatemia esitteli uudistuneen joukkueensa
- ENCE Academy ottaa edustuksen paikan toistaiseksi
- Olkkosen ja Sirmitevin Team Vitality aloittivat VCT EMEA:n voitolla
- Suomalainen senioritiimi Grey Gunners kohtaa ruotsalaisen Silver Snipersin
- ”Torilla tavataan” – Suomi kovin tavoittein Esports Nations Cupiin
- “Turha sitä on hakata päätä seinään, jos se ei toimi” — Joonas “doto” Forss etsii uutta joukkuetta