MATUMBAMANin ura päättyi TI11:n välierään

Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalaisen Team Liquid joutui taipumaan The Internationalin välierässä Team Secretille 1-2. Samalla päättyi Urpalaisen Dota2-ura.
Team Liquid oli edennyt hienosti välierään saakka, jossa se kohtasi Team Secretin. Team Secret otti etulyöntiaseman viemällä nimiin ensimmäisen erän, mutta Team Liquid tasoitti ja näin mentiin kolmanteen erään. Siinä Team Secret oli kuitenkin vahvempi ja eteni finaaliin.
Finaalissa koko turnauksen tappioitta pelannut Tundra Esports jatkoi voittojen tiell kaatamalla Team Secretin suoraan kolmessa erässä 3-0.
The Internationaliin päättyi samalla myös MATUMBAMANin ura. Yleisö huusi hänen nimeään ottelun loputtua ja yksi kaikkien aikojen Dota 2 -pelaajista herkistyi tilanteessa. Hän voitti maailman mestaruuden vuonna 2017 ja tänä vuonna oli saavutuksena pronssimitali. Vuonna 2018 hän oli neljäs.
Hän on ollut voittamassa suurturnauksia 10 kertaa. Palkintorahaa hän voitti uransa aikana lähes viisi miljoonaa euroa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- ENCE Prospects -valmennusryhmän pelaajat valittu
- Myös e-urheilusta tuttu jalkapalloilija menehtyi traagisesti
- ENCE tekee muutoksia CS2-akatemiaansa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI nosti nuoren lupauksen riveihinsä
- Ilari ”Vestola” Vestolan Virtus.prolle kirvelevä tappio
- Ilari ”Vestola” Vestola mukaan Esports World Cupiin
- Saudiseura maksoi jättisumman superlupauksesta – omistaja tyrmäsi suurimmat huhut
- Ilari ”Vestola” Vestolan Virtus.pro taistelee EWC-paikasta
- Falconsin CS2-joukkue penkitti legendan – pestasi vasta 17-vuotiaan superlupauksen tilalle
- CS:n kaikkien aikojen menestynein pelaaja päättää uransa