Koti uutiset Mats Steen oli kehonsa vanki, mutta loi itselleen toisen elämän verkkoroolipelissä

Mats Steen oli kehonsa vanki, mutta loi itselleen toisen elämän verkkoroolipelissä

JAA
Mats Steen
Lähde: Pixabay - Kuvituskuva

Vanhemmat eivät näe pelaamista aina positiivisessa valossa ja sama päti myös Norjalaisen Mats Steenin vanhempiin. Nuorukainen vietti elämänsä eristyksissä muusta maailmasta, mutta luoden uudenlaisen suhteen ihmisiin verkon kautta. Pelaamisesta tuli hänelle toinen todellisuus.

BBC:n julkaisemassa artikkelissa kerrotaan tarina nuoresta Mats Steenista, jolle diagnosoitiin jo lapsena Duchennen lihasdystrofia (DMD). Kyseessä on äärimmäisen harvinainen ja periytyvä lihasrappeumatauti, jota tavataan lähinnä miesten keskuudessa.

Lääkärit kertoivat Matsin vanhemmille, Robert ja Trude Steenille, että taudista kärsivät potilaat elävät vain harvoin yli 20-vuotiaiksi. Suurimman osan elämästään Mats elikin pyörätuolissa ja eristyksissä muusta maailmasta. Hän ei pystynyt juuri matkustamaan ja hänen terveydellinen tilansa vaati aina hoitajan läsnäolon.

Mats eli lopulta 25-vuotiaaksi.

Ystäviä verkon takaa

Kun hautajaiset koittivat ilmestyi tilaisuuteen ihmisiä, jotka eivät olleet koskaan todellisuudessa nähneet Matsia. He olivat tulleet kaukaa kunnioittamaan nuorukaisen muistoa ja suremaan hänen kuolemaansa.

Vanhemmat eivät olleet tietoisia, että Mats oli viettänyt rinnakkaiselämää. Perhe tiesi hänen pelaamisestaan, mutta vanhemmat eivät olleet koskaan kiinnostuneet siitä, mitä hän varsinaisesti teki koneella.

Kävi ilmi, että Mats tunnettiin paremmin nimellä Lord Ibelin Redmoore. Pyörätuolinsa vankina hän oli pelannut päivittäin World of Warcraftia ja hän oli luonut pelistä henkisen pakopaikan itselleen. Kun Matsin vanhemmat ajattelivat hänen istuvan yksin huoneessaan, oli hän todellisuudessa ystäviensä ympäröimä.

Yksi näistä ystävistä oli Lisette Roovers. Hän kertoi haastattelussa, ettei aluksi ollut lainkaan tietoinen Matsin tilanteesta. Heidän välinen ystävyytensä oli tästä huolimatta erittäin läheinen ja Lisette lähetti Matsille jopa syntymäpäivälahjoja postin välityksellä.

Mats oli myös osallisena arvostettuun Starlight-kiltaan, jonne pelaajat pääsivät ainoastaan sisäpiiriläisen kutsumina. Vasta kun Mats jakoi kirjoittamansa blogitekstin, jossa hän kertoi omasta terveydentilastaan, saivat muut kiltalaiset tietää hänen kunnostaan ja elämästään.

Vieraita kaukaa

Mats kuoli sairaalassa marraskuussa 2014. Perheen läheiset ja tutut toivat kukkia, mutta perheen isä Robert mietti kenelle kuolemasta tulisi vielä kertoa. Silloin hän muisti, että Mats oli puhunut paljon nettiystävistään. Hänellä ei kuitenkaan ollut Matsin tunnuksia peliin, joten hän kirjoitti poikansa blogiin tekstin, jossa kerrottiin Matsin kuolemasta. Mukana oli sähköpostiosoite niille, jotka haluaisivat ottaa perheeseen yhteyden.

Yhtäkkiä ensimmäinen viesti saapui, sitten seuraava ja seuraava. Kaikki viestit olivat Starlight-killalta ja muilta Matsin ystäviltä pelistä. Sähköposteissa kerrottiin Matsin elämästä, josta kumpikaan vanhemmista ei ollut tietoinen.

Kun koko kilta sai kuulla Matsin kuolemasta, keräsivät he yhteisen kolehdin, jonka avulla he matkustivat Norjaan hautajaisia varten. Paikalle saapui Lisette Alankomaista, Anne Britanniasta, Janina Suomesta, Rikke Tanskasta ja Kai Oslosta.

Hautajaisissa puhunut Starlight-killan johtaja Kai Simon kertoi, että heidän lisäkseen Matsia muistetaan heidän kiltansa keskuudessa ympäri Eurooppaa.

”Tapasin Matsin maailmassa, jossa ei ole väliä kuka olet, millainen ruumis sinulla on tai miltä todellisuudessa näytät näppäimistön takana. Vain sillä on väliä, kuka tahdot olla ja kuinka käyttäydyt muita kohtaan. Vain sillä on merkitystä, mitä löytyy täältä”, Simon kosketti ohimoaan, ”ja täältä”, hän kosketti rintaansa.

Nuorukaisen hautakiveen kaiverrettiin Mats ”Ibelin” Steen.

Käy lukemassa koko tarina Mats Steenin elämästä täältä.

Sivustokoordinaattori

Olen kuvataidekasvattaja ja toimittaja. Elän omassa pelien, kulttuurin ja kirjojen maailmassa. Arvostan huonoa huumoria ja hassuja hattuja. Blogi: Varapeli

Kommentit

kommenttia