Lähes 1200 huijaria on jäänyt kiinni Fortnite World Cupissa – Noin 200 menettää ansaitsemansa palkintorahat

Lähes 1200 tiliä on saanut sanktioita huijaamisesta Fortnite World Cupissa. Lisäksi noin 200 pelaajaa menettää voittopottinsa kikkailun tähden.
Epic Games kertoo tiedotteessaan, että yhtiö on joutunut tekemään useita korjaavia toimenpiteitä liittyen vasta startanneeseen World Cupiin. Epic kertoo syynäävänsä tarkasti jokaisen kilpailun tulokset ja voittajat läpi siltä varalta, että merkkejä vilpistä ilmenee. Ja onhan niitä ilmennytkin.
Lähes 1200 tiliä on saanut 14 päivän eston, jonka aikana he eivät voi osallistua kilpailulliseen pelaamiseen Fortniten parissa. Syynä tähän on se, että kyseiset pelaajat ovat osallistuneet vastoin cupin sääntöjä useiden eri alueiden turnauksiin.
Tähän massiiviseen joukkoon kuuluu 196 palkintosijoille yltänyttä pelaajaa, jotka menettävät ansaitsemansa rahapalkinnot ja pääsyn finaalipeleihin. Lisäksi kaikki pelaajat luonnollisesti diskataan tämän vuoden World Cupista.
Osa huijareista on saanut myös kovempia sanktioita, esimerkiksi yksi pelaaja sai elinikäisen kiellon peliin hänen käytettyä huijausohjelmaa hyödykseen. Hän ennätti pelata alle viisi minuuttia ennen kuin nakki napsahti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:ssa kokoonpanomuutos
- Elias ”Jamppi” Olkkosen BBL komeasti jatkoon EWC:ssä
- Tuomas Tähtelän ajot päättyivät lyhyeen Esports World Cupissa
- Esports World Cup starttaa – heti runsaasti suomalaismielenkiintoa
- ENCE Prospects -valmennusryhmän pelaajat valittu
- Myös e-urheilusta tuttu jalkapalloilija menehtyi traagisesti
- ENCE tekee muutoksia CS2-akatemiaansa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI nosti nuoren lupauksen riveihinsä
- Ilari ”Vestola” Vestolan Virtus.prolle kirvelevä tappio
- Ilari ”Vestola” Vestola mukaan Esports World Cupiin
- Fnatic ja JW eri teille – kutsuuko Gorillaz ruotsalaispelaajaa?
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Esports World Cup starttaa – heti runsaasti suomalaismielenkiintoa
- Topias ”Topson” Taavitsainen suorittamaan asepalvelusta
- ENCE Showdownin finaaliin! Maden oli ilmiliekeissä
- Esports World Cupin Overwatch-turnaus pyörähti käyntiin suomalaisittain vahvoissa merkeissä.
- 30-vuotias shakkimestari on vuonna 2020 eniten palkintorahoja voittanut e-urheilija – Top 25 joukossa myös yksi suomalainen
- ENCEn Jani ”Aerial” Jussila kehui Aleksib:tä – ”Aleksib on paras IGL, kenen kanssa olen pelannut”