Kiina teki kilpapelaamisesta virallisen ammatin
Kiina on iso tekijä kilpapelaamisen saralla ja nyt maa on lisännyt kaksi elektroniseen urheiluun liittyvää ammattinimikettä muiden virallisten ammattien joukkoon.
Kiinan henkilöstöresurssien ja sosiaaliturvan ministeriö (CMHRSS) on lisännyt yhteensä 15 uutta nimikettä jo olemassa olevien ammattien listalle. Näiden uusien titteleiden joukossa on ”esports ammattilainen” ja ”esports operaattori”.
Ensimmäinen titteli tarkoittaa pelaajaa, joka tekee kilpapelaamista työkseen, eli osallistuu alan kilpailuihin ja esimerkiksi treenaa muiden ammattilaisten kanssa. Esports operattori tarkoittaa puolestaan henkilöä tai tahoa, joka järjestää turnauksia/tapahtumia tai tuottaa niihin liittyvää sisältöä.
Uusi virallinen asema ja määritelmä edesauttavat lajin statusta maassa ja tällä voi olla merkitystä esimerkiksi isojen turnausten järjestämisen kannalta. Kiina on merkittävä tekijä kilpapelaamisen saralla, sillä maasta löytyy useita menestyneitä joukkueta, pelejä ja tapahtumia.
Esimerkiksi tänä vuonna maassa järjestetään megaluokan tapahtuma, kun Dota 2 The International 9 -turnaus rantautuu Shanghaihin. Jättiluokan tapahtumassa on menneinä vuosina ollut valtavia palkintopotteja, esimerkiksi viime vuonna turnauksessa jaettiin yhteensä yli 25 miljoonaa dollaria.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- LoL-pelaajaa syytetään seksuaalisesta häirinnästä
- Venäläispelaajat jyräsivät HLTV:n parhaiden pelaajien listauksessa – ykkösnimi kuitenkin Ranskasta
- HLTV jatkoi CS2-palkinnot – Team Vitality vuoden joukkue
- Shakin ESM-kilpailut mukana Assembly Winterissä
- Esports Nations Cupin formaatti julkistettu
- ENCE julkaisi uuden CS2-kokoonpanonsa – suomalaispelaaja sai lähteä
- Venäläisväite: Suomalainen CS2-legenda missasi ottelunsa herättyään kännissä väärästä paikasta
- Huhut Aleksi ”Aleksib” Virolaisesta ammuttiin alas
- HLTV julkaisi CS2:n pelipaikkojen parhaiden finalistit
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen lähdössä? – NAVI kartoittaa korvaajaa