Alustavien tietojen mukaan vähittäiskauppaketju Walmart on poistamassa ketjun kaupoista väkivaltaan liittyvän mainonnan. Päätös koskee erityisesti väkivaltaisten videopelien mainoksia sekä kokeiltavissa olevia pelien demoja.

Asiasta ensimmäiseksi uutisoinut Vice kertoi, että Walmartin työntekijät ovat saaneet yhtiöltä virallisen asiakirjan, jonka tekstissä ohjeistetaan poistamaan ketjun liikkeistä kaikki väkivaltaan liittyvä mainonta työntekijöiden ”parhaan arviointikyvyn mukaan.” Nämä muistiot ovat sittemmin vuotaneet verkkoon.

Ohjeistuksessa mainitaan esimerkiksi, että kauppojen kokeiltavissa olevat PlayStation- ja Xbox-konsolit on sammutettava, mikäli niillä voi pelata väkivaltaisten pelien demoja. Myöskin kaikki taistelupeleihin tai kolmannen persoonan räiskintäpeleihin liittyvät tapahtumat on peruttava.

Lisäksi muistiossa mainitaan, että metsästysvideot ja elokuvaväkivaltaa sisältävät mainokset on myös poistettava. Vicen mukaan he olivat pystyneet tarkistamaan verkossa kiertävien muistioiden paikkansapitävyyden haastattelemalla ketjun työntekijöitä.

Linjaus tehtiin kahden ammuskelutapauksen jälkeen, jotka molemmat tapahtuivat ketjun liikkeissä. Tapahtumien jälkeen Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump nosti ”väkivaltaa ihannoivat videopelit” yhdeksi ammuskelujen syntipukiksi. Syytös on herättänyt kovaa kritiikkiä pelaajien ja asiantuntijoiden keskuudessa.

LUE MYÖS: Donald Trump tuomitsi puheessaan väkivaltaa ihannoivat videopelit

Does Walmart blame video games and movies for human problems? from r/walmart