Jesse ”JerAx” Vainikka kommentoi Ceb:n paluuta OG:n riveihin – kertoi myös omasta tilanteestaan
Reddit-postauksessa koskien Sébastien “Ceb” Debsin paluuta OG:n riveihin, antoi Suomen menestynein, nykyisin eläköitynyt Dota 2 -pro Jesse ”JerAx” Vainikka kommenttinsa, sekä päivityksen myös omasta tilanteestaan.
Lue lisää: Ceb palaa OG:n Dota 2 -kokoonpanoon – legendaarinen mid laner SumaiL ulos
JerAx eläköityi tammikuun lopussa. Nyt hän kertoi katsoneensa muutamia pro-pelejä, mutta itse pelaaminen ei kiinnosta.
– Sori, hieman humalassa, mutta tunnen tarpeen sanoa asioita, Jerax aloitti viestinsä.
– Olen katsonut muutamia pelejä, mutta minun ei rehellisesti sanottuna tee mieli pelata. Etäisyyden ottaminen Dotaan oli paras päätökseni.
– Olen pystynyt sivuuttamaan pelaajana olemisen julkisivun, jonka olin itselleni rakentanut (Ratkaisu jonka loin pitkän aikaa sitten. Minulla oli paljon ongelmia sen kanssa miten muut näkevät minut ihmisenä.) ja löytämään itseni uudestaan monilla eri tavoilla. Se on ollut pelottavaa, mutta samaan aikaan myös innostavaa.
– Olen oppinut arvostamaan Dota 2 -yhteisöä paljon enemmän kuin ennen, ja sillä tulee olemaan aina paikka sydämessäni.
– Todella hauska nähdä Cebin tekevän paluu. Hänellä on suuri kyky saada asiat etenemään. En malta odottaa, mitä nyt tuleekaan tapahtumaan!
JerAxin kommentista voidaan olettaa, ettei hän ole palaamassa pelikentille ainakaan lähiaikoina. Monet faneista antoivat hänelle täyden tukensa, joidenkin vielä toivoessa, että suomalainen tähtipelaaja pukisi joku päivä taas OG:n pelipaidan ylleen.
Lue myös: E-urheilija voi olla nyt Vuoden urheilija, kunhan peli on ”oikea” – CS:GO, Dota 2 ja StarCraft II ei käy?
The cold-headed offlane player of a lifetime, the unmatched starving will of OG and chatwheel god @Ceb is back.
Read more : ogs.gg/ceb-is-back/
#DreamOG
Read more : ogs.gg/ceb-is-back/
#DreamOG
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Matias ”Banjo” Kivistön FOKUS aloitti voitolla Bukarestissa
- Olkkosen ja Sirmitevin Team Vitality aloittivat VCT EMEA:n voitolla
- ENCE Academy ottaa edustuksen paikan toistaiseksi
- Ukrainalaiselle CS2-pelaajalle pitkä pelikielto
- DOTA2-legenda lopettaa uransa
- NAVI:lle finaalitappio
- NAVI BLAST Openin finaaliin
- ”Torilla tavataan” – Suomi kovin tavoittein Esports Nations Cupiin
- Suomen maajoukkuekumppanit Esports Nations Cupiin selvillä
- ENCE:ltä dramaattinen uutinen – CS2-joukkue palaa suomalaiseksi
- Ukrainalaiselle CS2-pelaajalle pitkä pelikielto
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:lle kirvelevä finaalitappio
- ENCE Akatemia esitteli uudistuneen joukkueensa
- NYYRIKKI on tehnyt paluun CS:GO:n pariin – Seura julkisti uuden rosterinsa
- BlameF otti varsinaisella peliajalla 40 tappoa ja hävisi – eroa Xyp9xiin 31 frägiä
- ENCE Academy ottaa edustuksen paikan toistaiseksi
- Olkkosen ja Sirmitevin Team Vitality aloittivat VCT EMEA:n voitolla
- Suomalainen senioritiimi Grey Gunners kohtaa ruotsalaisen Silver Snipersin
- ”Torilla tavataan” – Suomi kovin tavoittein Esports Nations Cupiin
- “Turha sitä on hakata päätä seinään, jos se ei toimi” — Joonas “doto” Forss etsii uutta joukkuetta
