Hearthstonen mobiiliversioita riivaa useat ongelmat
Kuva: Blizzard Entertainment.
Suositun korttipelin mobiiliversioihin on ilmeisesti lipsahtanut viimeisimmän päivityksen myötä isompia bugeja.
Mobiiliversion käyttäjät ovat ilmoittaneet useista taskuversiota riivaavista ongelmista. Peleihin päivitysten myötä tupsahtavat pienet bugit ovat arkipäivää, mutta tällä kertaa kyse on käyttökokemukseen varsin negatiivisesti vaikuttavista vioista. Pelaajat ovat tuoneet ongelmia esiin useissa Reddit-ketjuissa, sekä Blizzardin virallisilla foorumeilla.
Hearthstone mobile is terribleYleisimpänä ongelmana näyttäisi olevan satunnaiset yhteyden katkeamiset. Normaalisti peliin on mahdollista päästä vielä takaisin yhteyskatkon jälkeenkin, mutta nyt kyseessä oleva bugi ei välttämättä anna tähän lainkaan mahdollisuutta. Erityisen ikävää tämä on pelin sisäistä valuuttaa kahden euron edestä kustantavan Arena-pelimuodon pelaajille, sillä satunnainen yhteyskatko saattaa päättää lupaavan pelikierroksen ennen aikojaan. Android-käyttäjät ovat reportoineet, että kyseisellä alustalla ongelmat ovat erityisen pahoja. Yhteysongelmien lisäksi peli tuntuu kärsivän myös yleisesti vaikeuksista pyöriä sujuvasti ja sovelluksen kaatumiset ja jäätymiset ovat harmillisen yleisiä. Blizzardin työntekijät ovat virallisella foorumilla ilmoittaneet heidän oleva tietoisia ongelmista ja korjauksen olevan työn alla. Korjauspäivitykselle he eivät kuitenkaan osanneet antaa minkäänlaista aikataulua, mikä ei riemastuttanut ongelmista kärsiviä. Lähde: dotesports.com. Kuva: Blizzard Entertainment.
byu/KaedesPillow inhearthstone
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- ESIC toi FBI:n mukaan vedonlyöntirikkomusten tutkintaan – isoja sanktioita luvassa
- Kiinnostava video näyttää: tässä ovat maailman suosituimmat pelit 2004-2020
- 16-vuotias superlupaus kantoi G2:n voittoon ensimmäisessä kartassa!
- 160 Miljoonan Dollarin turnaus alkoi totaalisella farssilla!
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Sami ”xseveN” Laasasen debyytti HAVUn riveissä meni loistavasti – katso tästä testosamin 1v3, sekä 1v2 clutchit!
- Suomalainen striimaaja ryöstettiin live-lähetyksessä – ”Kaivappa nyt sitä kuvetta”
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”