HAVU nimesi Taneli ”disturbed” Veikkolan joukkueen valmentajaksi – Kotipizza mukana kuvioissa
HAVU Gaming on nimennyt entisen ammattilaispelaajan, sekä nykyisen HAVUn osakkaan Taneli ”disturbed” Veikkolan joukkueen valmentajaksi.
Veikkolalla on kokemusta huipulla pelaamisesta kahdessa eri CS-versiossa jo vuodesta 2010 lähtien, ja on edustanut Suomea Katowicen Major-turnauksessa vuonna 2015. Veikkola aloittaa joukkueen valmentajana lokakuun alussa.
Veikkola kommentoi asiaa seuraavasti.
Ei ole pitkä aika, kun HAVU Gaming ja KOVA Esports tiedottivat, että seurat ovat suorittaneet keskenään pelaajavaihdoksen. Samuli ”Twixie” Herrala siirtyi pelaamaan KOVA:n riveihin, kun taas Joonas ”doto” Forss astui HAVU:n leipiin.
Nyt Veikkolan lisääminen valmentajaksi viimeistelee HAVUn uuden kokoonpanon:
Kuvat: HAVU Gaming
“On tullut vihdoin aika hypätä takaisin kentälle – tai oikeastaan sen viereen. Kun lopetin pelaamisen 2015, olin suhteellisen varma etten enää palaisi pelin pariin. Vuosien saatossa kuitenkin olen tajunnut kuinka paljon annettavaa minulla olisi seuraavan sukupolven ammattilaisille. Pienet asiat ratkaisevat voittajan tiukoissa peleissä ja pelaajien on vaikea havaita kaikkea pelin aikana, joten pystyn tuomaan lisää näkemystä pelaamiseen. Odotan innolla mitä tuleman pitää!
Suuri kiitos Kotipizzalle tämän mahdollistamisesta. Uskon, että yhdessä pystymme rakentamaan hienon tarinan uudesta suomalaisesta huippujoukkueesta.” – Taneli Veikkola, HAVU Gaming Oy:n osakas ja CS:GO valmentaja
Ei ole pitkä aika, kun HAVU Gaming ja KOVA Esports tiedottivat, että seurat ovat suorittaneet keskenään pelaajavaihdoksen. Samuli ”Twixie” Herrala siirtyi pelaamaan KOVA:n riveihin, kun taas Joonas ”doto” Forss astui HAVU:n leipiin.
Nyt Veikkolan lisääminen valmentajaksi viimeistelee HAVUn uuden kokoonpanon:
- Eetu ”sAw Saha
- Lasse ”ZOREE” Uronen
- Olli ”sLowi” Pitkänen
- Joonas ”doto” Forss
- Aaro ”hoody” Peltokangas
- Taneli ”disturbed” Veikkola (valmentaja)
Big things happening 
Welcome @taneliveikkola as the new coach of our #HAVUCSGO team
Made possible by @Kotipizza
Read more from our blog
havu.gg/post/havu-ja-k…
#HAVUJA #PelaaTyylillä #kotipizzakoutsi
Welcome @taneliveikkola as the new coach of our #HAVUCSGO team
Read more from our blog
#HAVUJA #PelaaTyylillä #kotipizzakoutsi
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- CompLexityn riveissä muutoksia – Nuori lupaus astuu sisään kokoonpanoon
- HAVU Gaming panostaa NHL:ään – Kiinnitti entisen Written In The Stars -joukkueen
- MOUZ finaaliin
- Viime yön CS:GO-päivitys palauttaa AUG:n hinnan entiselleen ja muuttaa tappiobonuksia merkittävästi
- Aleksib ja Jimpphat pääsevät karsimaan huipputurnaukseen
- Aleksib:n eilinen suorituskyky kerää ylistystä – ”Tämä tulee kummittelemaan ENCEä vuosien ajan”
- Arvio: Miljardi ihmistä tulee kuulemaan eUrheilusta vuoden 2016 aikana
- DreamHack Open November 2021 päättyi Fnaticin ylivoimaiseen voittoon
- FaZe tuhosi ENCEn haaveet EPL:n lohkovoitosta – ”Tuntui siltä, ettemme henkisesti olleet mukana tämän päivän pelissä”
- Hoodyn Giants selvisi ensimmäisestä pakkovoitosta – Natus Vincere ulos!