Experimental Mode -pelimuoto saapuu Overwatchiin kaikilla alustoilla – konsolipelaajatkin pääsevät kokeilemaan kehittäjien uusimpia päähänpistoja

Kokeellisia pelimuotoja ja muita kehitystiimin kyhäämiä kokeiluja pääsee nyt testaamaan helposti normaalin pelin sisältä.
Pelin pääsuunnittelija Jeff Kaplan oli jo aiemmin paljastanut Experimental Moden saapuvan peliin, mutta uusimassa Developer Update -videossaan hän kertoi tarkemmin uudesta pelimuodosta. Samalla hän esitteli myös moodin myötä saapuvan ensimmäisen kokeilun: Triple Damagen.
Triple Damage on kehittäjien kokeilu 2-2-2-roolijaon myötä muodostuneisiin pitkiin jonotusaikoihin DPS-pelaajille. Kolmoisvahingossa on nimensä mukaisesti käytössä kolme vahinkoa tuottavaa DPS-hahmoa. Support-hahmojen määrä on pysynyt kahdessa, joten tiimien on pärjättävä vain yhdellä Tankki-hahmolla.
3-2-1 roolijako on ollut ennenkin esillä, pelaajien ehdottaessa sitä yhdeksi ratkaisuksi pitkiin DPS-jonoihin. Pelin kehittäjät kertoivatkin testanneensa sitä monen kuukauden ajan, ja lopulta hylänneet liian ongelmallisena. Nyt haluavat kuitenkin vielä testauttaa sen oikeilla pelaajilla, tai ainakin antaa heillekin mahdollisuuden todeta sen haittapuolet.
Experimental Moden muutokset ovat nimensä mukaisesti vain kokeellisia, ja edelleen PC:llä käytössä olevan Public Test Realmin sijaan tämän pelimuodon muutokset eivät heijasta todellisia tulossa olevia päivityksiä. Konsolipelaajille osaksi kokeiluja pääseminen on kuitenkin varmasti mukava yllätys, ja tarjoaa vaihtelua totuttuun toimintaan.
Overwatch developers Jeff Kaplan and Michael Heiberg sit down to discuss the Experimental mode, Triple Damage, and ice cream economics.
Kuva: Blizzard Entertainment.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- ENCE Prospects -valmennusryhmän pelaajat valittu
- Myös e-urheilusta tuttu jalkapalloilija menehtyi traagisesti
- ENCE tekee muutoksia CS2-akatemiaansa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI nosti nuoren lupauksen riveihinsä
- Ilari ”Vestola” Vestolan Virtus.prolle kirvelevä tappio
- Ilari ”Vestola” Vestola mukaan Esports World Cupiin
- Saudiseura maksoi jättisumman superlupauksesta – omistaja tyrmäsi suurimmat huhut
- Ilari ”Vestola” Vestolan Virtus.pro taistelee EWC-paikasta
- Falconsin CS2-joukkue penkitti legendan – pestasi vasta 17-vuotiaan superlupauksen tilalle
- CS:n kaikkien aikojen menestynein pelaaja päättää uransa