ESL ei lähettänyt kaikkia IEM Katowicen karsintaotteluita ja suututti fanit

ESL sai roppakaupalla vihaista palautetta, kun tapahtumanjärjestäjä ei striimannut Intel Extreme Masters Katowicen -turnauksen karsintaotteluista kuin kaksi.
Ainoastaan Furia vastaan Chaos ja Complexity Gaming vastaan Chaos -ottelut nähtiin striimissä. Monet mielenkiintoiset ottelut jäivät näkemättä, kuten erityisesti brasilialaisia kiinnostava MIBR vastaan INTZ.
Useat striimaajat olivat ottaneet yhteyttä tapahtumanjärjestäjään saadakseen IP-osoitteet matsien lähettämistä varten. ESL oli ilmeisesti jättänyt kaikki pyynnöt täysin huomiotta.
Fanien lisäksi muun muassa ESL:n kanssa aiemmin yhteistyötä tehnyt tunnettu kommentaattori Chad ”SPUNJ” Churchill antoi mielipiteensä kuulua Twitterissä: ”Mitä v**tua te oikein ajattelitte?” Hänen mukaansa yhteisön jäsenet olisivat varmasti suostuneet käyttämään ESL:n mainoksia lähetyksissään, jos se olisi ollut vaatimuksena.
Myös brasilialainen juontaja ja striimaaja Alexandre ”gaules” Borba oli sitä mieltä, että monet fanit olisivat halunneet nähdä pelit. Hän kertoi myös, että olisi mielellään käyttänyt minkälaisia vain mainosbannereita ESL olisi halunnut, jotta olisi saanut matsit lähetettyä.
Lähde: Dotesports.com.
Kuva: ESL.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- E-urheiluun tulossa uusi maajoukkuekilpailu
- Eetu ”sAw” Saha johdatti G2:n upeaan voittoon
- Eetu ”sAw” Sahan G2 finaaliin – MOUZ:lle pettymys
- MOUZ ja G2 jatkoon Lontoossa
- ENCE tiedotti uudistuneen Academyn kokoonpanosta
- NHL 26:n parhaat pelaajat julkaistu – näin pärjäsivät suomalaispelaajat
- Eetu ”sAw” Sahan G2 jysäytti yllätyksen
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ:lle tappio lohkofinaalissa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI ulos huipputurnauksesta
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ jatkoon BLAST Openissa