ESIC ei aio antaa tuomioita menneistä stream snipaus -tapauksista – ”sillä olisi tuhoisa vaikutus CS:n e-urheilumaisemaan”
Esports Integrity Commission (ESIC) kertoi syyskuussa komission saaneen käsiinsä tosiasiallisesti perusteltua todistusaineistoa siitä, että joidenkin joukkueiden pelaajat sekä valmentajat ovat katsoneet omien otteluidensa striimejä virallisissa peleissä, joka on säännöissä kiellettyä.
ESIC on ilmoittanut, ettei se aijo antaa tuomioita kesän aikana ilmi nousseista stream snipaus tapauksista virallisissa otteluissa. Keskiviikkona annetussa lausunnossa, ESIC kertoi syitä olevan monia, kuten se, että uudella banniaallolla olisi ”tuhoisa vaikutus Counter-Striken e-urheilumaisemaan”.
ESIC lisäsi, että vaikka he uskovat stream snipaamisen olleen yleistä online-peleissä, olivat jotkin tapauksista vain mahdottomia todistaa tai vaatisivat ne ainakin suuren määrän resursseja, komission jatkaessa vieläkin tutkimuksiaan koskien historiassa tapahtunutta katsojabugin väärinkäyttöä.
– ESIC on siksi päättänyt, että ainoa järkevä ratkaisu CS:GO-yhteisölle oli vetää viiva hiekkaan tämän lausunnon päivämäärästä alkaen ilmoittamalla, että lopetamme kaikki nykyiset tutkimukset ilman syytteitä ja toistamalla, että tämän säännön rikkomista jatkossa tullaan valvomaan tiukasti ja annetaan sen rikkomisesta suurin mahdollinen seuraamus, jos pelaaja, valmentaja tai joukkue todetaan syylliseksi, kertoi ESIC.
Lue myös: Krimzin VAC-bannit poistettiin juuri ennen Flashpoint-ottelua – kielto johtui ”Ruotsin FACEITista”
ESIC reinforces prohibition on stream sniping in CSGO with its notification of a zero tolerance policy.
“ESIC has received and assessed compelling evidence depicting that this behavior has been taking place on an alarmingly regular basis and at all levels of competition.” (1/2)
“ESIC has received and assessed compelling evidence depicting that this behavior has been taking place on an alarmingly regular basis and at all levels of competition.” (1/2)
Ota eurheilu.org seurantaan myös Twitterissä.
Kuva: ESICLUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- ENCE aloittaa matkansa New Yorkin CS-turnauksessa ottelulla G2-joukkuetta vastaan
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Aleksib:n eilinen suorituskyky kerää ylistystä – ”Tämä tulee kummittelemaan ENCEä vuosien ajan”
- Australian CS-niekka näytti tulisia otteita Liquidia vastaan – katso Justin ”jks” Savagen kuuden sekunnin ässä!
- HAVU Gaming panostaa NHL:ään – Kiinnitti entisen Written In The Stars -joukkueen
- Hoodyn Giants selvisi ensimmäisestä pakkovoitosta – Natus Vincere ulos!
- Maailman arvokkain Pokémon-kortti vaihtoi omistajaa omakotitalon hinnalla
- Assembly Winter 2019 Overwatch-turnaus – Tiedot ja aikataulut



