Epic Games ilmoitti blogi-kirjoituksessa jakavansa jatkossa rangaistuksia kaikenlaisesta pelinsisäisestä kommunikaatiosta pelaajien välillä. Yhteistyö ja kommunikointi on ennenkin ollut virallisissa turnausmatseissa kiellettyä, mutta nyt Epic uhkailee, että asiaan tullaan puuttumaan paljon aiempaa herkemmin.

Heidän mukaansa yhtiön huijareiden vastainen tiimi tutki lukuisia tapauksia viime vuonna, joissa pelaajat tekivät yhteistyötä ja kommunikoivat keskenään erilaisin merkinannoin. Tällä kaudella asiaan tullaan tämän takia puuttumaan kovemmin keinoin.

Epicin mukaan pelaajien väliseksi kommunikaatioksi voidaan tulkita muun muassa hakun heiluttelu, emoteiden käyttäminen, lelujen paiskominen ja hyppiminen. Tämä aiheutti luonnollisesti ihmetystä pelaajissa, sillä hakun heiluttelu ja hyppiminen ovat varsin luonnollinen osa peliä eivätkä välttämättä liity mitenkään merkinantoihin ja kommunikointiin.

Esimerkiksi Tyler ”Ninja” Blevins otti nopeasti asiaan kantaa Twitterissä:

Epicin tarkoituksena ei kuitenkaan tietenkään ole hyppimisen tai hakun heiluttelun kieltäminen, vaan yhtiö halusi painottaa ettei niitä ole sallittua käyttää vastustajien kanssa kommunikointiin. Rangaistuksia mahdollisista yhteistyöepäilyistä ei tulla jakamaan ilman erillisiä tarkistuksia, joten virallisissakin matseissa voi jatkossa rauhassa hyppiä.

 

Lähde: TheLoadout.com

Kuva: Epic Games.