Epic Games Storen joulun ilmaispeli nro 9: maailman paras indiepeli
Epic Games Storen ilmaispeli numero yhdeksän on Hyper Light Drifter. Kyseinen teos on jo aikaisemmin ollut ilmaiseksi tarjolla samaisella kauppapaikalla.
Erityisesti Hyper Light Drifter on noussut yhdeksi indiemaailman kirkkaimmista helmistä. Kyseisen pelin kehityksestä vastaa Heart Machine -studio, ja peli on toteutettu huikean hienolla pikseligrafiikalla. Vuonna 2016 ilmestynyt peli yhdistää roolipelaamista, toimintaa ja seikkailua varsin omaleimaisella tavalla, eikä pelissä ole esimerkiksi juuri lainkaan tekstiä tai dialogia.
Hyper Light Drifterin pääkehittäjänä toimi Alex Preston, joka pyrki tuomaan pelillä ilmi hänen oman kokemuksensa maailmasta. Preston sairastaa synnynnäistä sydänvikaa, joka toimi myös pelin suunnitteluprosessin yhtenä lähtökohtana.
Allekirjoittaneen toimittajan mielestä kyseessä on yksi maailman parhaista indiepeleistä, joten teos kannattaa pikimmiten pistää lataukseen.
Pelin tilalle saapuu huomenna kello 18.00 jälleen uusi teos, joten kannattaa toimia nopeasti. Epic Games Store tarjoaa kaikkiaan 12 ilmaista peliä joulun ja vuodenvaihteen kunniaksi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI suoraan välieriin BLAST Openissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon turnaus päätökseen Rotterdamissa
- NAVI jatkoon Rotterdamissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ avasi tappiolla Rotterdamissa
- BLAST Open Rotterdam käynnistyi – NAVI vahvana
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsi juhlimaan voittoa
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen finaaliin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon – Jimi ”Jimpphat” Salolle pettymys
- Suomen matka e-koripallon EM-kisoissa päättyi puolivälieriin
- NAVI puristi jatkoon ESL Pro Leaguessa
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Hyvää yötä Bad News Bears! ENCE lunasti pudotuspelipaikan
- Japanilainen hotelli tarjoaa huoneen alle eurolla – Vieraan pitää esiintyä hotellin suorassa YouTube-lähetyksessä
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Steamin kävijäennätys rikkoitui – lähes 19 miljoonaa yhtäaikaista käyttäjää
- Tältä Red Dead Redemption 2 näyttää pienempiäkin pienemmillä asetuksilla
- $100,000 eUrheilu turnaus Kiinaan!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen OG joutuu hakemaan vauhtia alakaaviosta – Spirit tuhosi kartoin 2-0
- ENCE tekee muutoksia CS2-akatemiaansa