ENCE:n johto suli käsiin! Paikka loppuottelussa sujahti suomalaisten näpeistä

Ranskalainen G2 on kaatanut ENCE:n Champions Cup Finals -turnauksen semifinaaliottelussa lukemin 2-1. Tämä tarkoittaa sitä, että G2 jatkaa matkaansa tapahtuman loppuotteluun.
Ensimmäisenä karttana nähtiin ENCE:n valitsema Mirage, joka – joukkueen huikeasta 86 pisteen voittoprosentista huolimatta – päättyi G2:n voitoksi lukemin 16-13. Lopputuloksen kirvelevyyttä lisäsi se, että suomalaiset ennättivät saada kartassa lupaavan avauksen.
Seuraavakasi ottelu siirtyi G2:n valitsemaan Dust2-karttaan, jossa jälleen kerran ENCE:n erinomainen avaus oli kääntyä katastrofiksi. Alkupuoliskon jälkeen ENCE onnistui taistelemaan itsensä tilanteeseen 10-5. Kuitenkin suomalaisten johto oli sulaa käsiin ranskalaisten kirittyä joukkueen rinnalle tilanteeseen 14-14. Lopulta ENCE onnistui lunastamaan kaksi tarvittavaa karttapistettä vieden ottelun kolmanteen karttaan.
Joukkueiden välinen kohtaaminen sinetöitiin junamaassa, jossa suomalaiset ottivat totuttuun tyyliin hyvän avauksen. Tällä kertaa rullaava peli jatkui ensimmäisen puoliskon ajan, kunnes CT-puolelle pyörähtäneet ranskalaiset kaappasivat seitsemän peräkkäistä kierrosta. Kartta venyi jatkoajalle, ja lopulta ranskalaiset onnistuivat kaappaamaan kartan itselleen lukemin 19-17.
Tappiosta huolimatta suomalaisjoukkueen osuja Miikka ”suNny” Kemppi lunasti viimeisessä kartassa odotukset nappaamalla maratoniksi venyneessä taistelussa kaikkiaan 33 tappoa.
ENCE:n osalta turnaus alkoi kaikkineen ohraisesti, sillä espanjalainen Movistar Riders pakotti joukkueen taistelemaan selkä seinää vasten ottelussa kiinalaista TYLOO:ta vastaan. Myöhemmin suomalaiset kuitenkin kaatoivat Ridersit puhtain lukemin ja ansaitsivat näin paikan turnauksen semifinaalissa.
LUE MYÖS: ENCE paransi peliään ja tiputti TYLOON Champions Cup Finals -turnauksesta
Toisesta finaalipaikasta mittelevät brasilialainen FURIA sekä venäläinen Spirit. Joukkueiden välinen kohtaaminen starttasi tänään kello 21.00. Turnauksen finaali pelataan sunnuntaina ja kisassa on jaossa kaikkiaan 300 000 dollaria.
Suomalaisjoukkueen viimeiset kuukaudet ovat herättäneet keskustelua, sillä tiimin kannalta toivottua menestystä ei ole kuulunut. Joukkue onkin jo aikaisemmin puhunut pelaajavaihdon jälkeen kasaantuneista ulkoisista paineista.
Coverage Here
#EZ4ENCE #clashofchamps
Eurheilu.org on nyt myös Discordissa! Keskustele vaikka ENCEn peleistä ja löydä peliseuraa: discord.gg/znGMa7r
Kuva: Cooper Neill / Getty Images
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Astralis vaihtoi omistajaa
- FlyQuest hyllytti LoL-pelaajansa seksististen kommenttien takia
- E-urheiluun tulossa uusi maajoukkuekilpailu
- Eetu ”sAw” Saha johdatti G2:n upeaan voittoon
- Eetu ”sAw” Sahan G2 finaaliin – MOUZ:lle pettymys
- MOUZ ja G2 jatkoon Lontoossa
- ENCE tiedotti uudistuneen Academyn kokoonpanosta
- NHL 26:n parhaat pelaajat julkaistu – näin pärjäsivät suomalaispelaajat
- Eetu ”sAw” Sahan G2 jysäytti yllätyksen
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ:lle tappio lohkofinaalissa