ENCE otti tärkeän voiton Cloud9:sta – Portugalilainen Giants teki jättiyllätyksen!

ENCE taisteli lopulta voiton amerikkalaisjoukkueesta. Giants puolestaan kaatoi NiP:n.
ENCEn toisen päivän ensimmäinen ottelu Cloud9:ä vastaan alkoi positiivisesti suomalaisten ottaessa 3-0 johdon Nuken terroristipuolella. Amerikkalaisorganisaation hermot kuitenkin pitivät ja joukkue käänsi ottelun edukseen jo 8-4. ENCEn hyvän lopun ansiosta toiselle puoliskolle lähdettiin Cloud9:n tiukassa 8-7 johdossa.
Toisella puoliskolla Cloud9 aloitti pistoolikierroksen vahvasti ja nappasi otteluun 10-7 johtoaseman. Aseet käteen saatuaan ENCE kuitenkin pysäytti amerikkalaisten juhlat ja tasoitti pelin 10-10. Aleksi ”allu” Jalli nappasikin ottelussa vielä kauniin Acen vieden suomalaiset eräpalloon tilanteessa 15-11. Ottelu seuraavan kierroksen päätteeksi ENCElle 16-11.
Giants jättiyllätykseen
Giants kaatoi omassa pelissään Nukessa eilen erittäin hyvin pelanneen Ninjas in Pyjamasin. Ruotsalaiset kaatuivat selkeälle altavastaajalle. Pelin ensimmäinen osa meni Giantsin vahvalle T-puolelle 11-4. Giantsin voittaessa CT-pistoolikierroksen, oli ottelun lopputahdit jo aloitettu. Jättiläiset murskasivat ninjat ottelussa lopulta 16-4.
Huippuottelussa Astralis kaatoi NaVin
Kolmannen kierroksen huippuottelu pelattiin Dustissa. Maailmanrankingien kolmas NaVi kohtasi ykkösen eli Astraliksen. Ensimmäinen puolisko meni NaVin nimiin CT-puolella 10-5, mutta toisella puoliskolla ukrainalaisjoukkueen vauhti hiipui.
Ottelu oli Astraliksen eduksi jo 12-11, kunnes hyvä hyökkäys B-pommipaikalle pysäytti tanskalaisten takaa-ajon. Huikeasti ottelussa pelannut Ioann ”Edward” Sukhariev oli mukana tärkeässä kierroksessa pääsemällä Astraliksen selkään. Uuden rahajärjestelmän innoittamana Astralis joutui säästämään ja NaVi meni tämän siivittämänä 13-12 johtoon. Astralis ei kuitenkaan luovuttanut vaan taisteli itsensä jälleen tasoihin ja Peter ”dupreeh” Rasmussenin ässän johdolla Astralis kaatoi NaVin numeroin 16-13
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Suomalaisvalmentaja G2-huhujen kohteena
- CS:n supertähti tekee paluun
- Team Falcons taas MOUZ:ia vahvempi
- MOUZ jyräsi välieriin
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ:lle tappio
- MOUZ aloitti huipputurnauksen voitolla
- Palloliittolta uusi aluevaltaus – järjestää Rocket Leaguen –turnauksen
- Legendaarinen CS2-organisaatio myynnissä
- MOUZ:n taival päättyi Melbournessa
- Nikita ”Derke” Sirmitevin Team Vitalitylle tappio