ENCE ja HAVU yhdistyvät! Tarkoituksena olla suomen ensimmäinen CS:GO-superjoukkue
Tämä päivä, 1. huhtikuuta, merkkaa isoa päivää suomalaiselle CS-skenelle, sillä ENCE ja HAVU yhdistävät kokoonpanonsa.
Suomen ensimmäiselle CS:GO-superjoukkue ENVUlle ollaan suunniteltu jo kuvassa olevaa logoa, jossa ENCEn Cthultu pitelee HAVUa sylissään, yhdistäen molemmat logot söpösti.
Ilmoitus joukkueiden yhdistämisestä saatiin keskiviikkoaamuna. Molemmat organisaatioista kertoivat päätöksen tulleen pitkien salassa pidettyjen neuvottelujen seurauksena.
ENVU, eli siis ENCE ja HAVU ottavat muutoksessa mallia ulkomailta. Esimerkiksi tanskalainen Astralis on laajentanut kokoonpanoaan kuuteen pelaajaan, ja puolalaisjoukkue AGO seitsemään.
ENCE ja HAVU, eli ENVU, ovat nyt ensimmäinen kymmenen pelaajan joukkue HLTV:n maailmanlistalla. Joukkue on kertonut tavoittelevansa listan kärkisijaa vuoden 2021 alkuun mennessä.
Joukkueen tuleva valmentaja selviää myöhemmin, kun ENCEn Slaava ”Twista” Räsänen ja HAVUn Taneli ”diSTURBED” Veikkola vääntävät kättä valmentajan pestistä.
Kädenvääntö striimataan livenä ElisaViihdeSportin Twitch-kanavalla. Vääntöä ovat selostamassa Kalle ”gaLezki” Kareinen, sekä Tomi ”t0mbbaa” Pitkänen.
ENVUn kokoonpano:
- 🇫🇮 Aleksi ”allu” Jalli
- 🇫🇮 Olli ”sLowi” Pitkänen
- 🇫🇮 Jere ”sergej” Salo
- 🇫🇮 Lasse ”ZOREE” Uronen
- 🇫🇮 Jani ”Aerial” Jussila
- 🇫🇮 Aaro ”Hoody” Peltokangas
- 🇫🇮 Sami ”xseveN” Laasanen
- 🇫🇮 Eetu ”sAw” Saha
- 🇫🇮 Miikka ”suNny” Kemppi
- 🇫🇮 Joonas ”doto” Forss
LUE MYÖS:
Aiheet
Aaro ”hoody” Peltokangas
Aleksi "allu" Jalli
CS:GO
csgo
csgofi
ENCE
esportsfi
HAVU
havuja
Jani "Aerial" Jussila
Jere "sergej" Salo
Joonas "doto" Forss
Kalle "gaLezki" Kareinen
Lasse "ZOREE" Uronen
Miikka "suNny" Kemppi
Olli "sLowi" Pitkänen
Sami "xseveN" Laasanen
Slaava "Twista" Räsänen
Taneli "diSTURBED" Veikkola
Tomi "t0mbbaa" Pitkänen
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Matias ”Banjo” Kivistön FOKUS aloitti voitolla Bukarestissa
- Olkkosen ja Sirmitevin Team Vitality aloittivat VCT EMEA:n voitolla
- ENCE Academy ottaa edustuksen paikan toistaiseksi
- Ukrainalaiselle CS2-pelaajalle pitkä pelikielto
- DOTA2-legenda lopettaa uransa
- NAVI:lle finaalitappio
- NAVI BLAST Openin finaaliin
- ”Torilla tavataan” – Suomi kovin tavoittein Esports Nations Cupiin
- Suomen maajoukkuekumppanit Esports Nations Cupiin selvillä
- ENCE:ltä dramaattinen uutinen – CS2-joukkue palaa suomalaiseksi
- Ukrainalaiselle CS2-pelaajalle pitkä pelikielto
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:lle kirvelevä finaalitappio
- ENCE Akatemia esitteli uudistuneen joukkueensa
- NYYRIKKI on tehnyt paluun CS:GO:n pariin – Seura julkisti uuden rosterinsa
- BlameF otti varsinaisella peliajalla 40 tappoa ja hävisi – eroa Xyp9xiin 31 frägiä
- ENCE Academy ottaa edustuksen paikan toistaiseksi
- Olkkosen ja Sirmitevin Team Vitality aloittivat VCT EMEA:n voitolla
- Suomalainen senioritiimi Grey Gunners kohtaa ruotsalaisen Silver Snipersin
- ”Torilla tavataan” – Suomi kovin tavoittein Esports Nations Cupiin
- “Turha sitä on hakata päätä seinään, jos se ei toimi” — Joonas “doto” Forss etsii uutta joukkuetta