Elinikäisen porttikiellon Fortniteen saanut Jarvis paljasti seuraavan pelinsä
FaZe Clanin riveissä pelaava Jarvis ”Jarvis” Kaye paljasti TMZ:n toimittajalle seuraavan pelin, jonka pariin hän on siirtymässä lähitulevaisuudessa.
Entisen Fortnite-tähden kintereillä juossut toimittaja tiukkasi pelaajalta tietoa siitä, minkä pelin pariin hän on seuraavaksi siirtymässä. Itsevarmana hahmona kameran edessä esiintynyt Jarvis kertoi, että hän on seuraavana siirtymässä Call of Dutyn pariin. Tämän jälkeen hän totesi, että Fortnite on hänen osaltaan menneen talven lumia.
Jarvis joutui jättämään marraskuun alussa Fortniten taakseen, sillä hän jäi kiinni aimbot-huijausohjelman käyttämisestä. Tilanteesta teki erikoisen se, ettei tähtipelaaja edes pyrkinyt salailemaan käyttämäänsä ohjelmaa, vaan hän teki kaiken viihdyttävän sisällön nimissä ja kauhistellakseen sitä, miten ylivoimainen kyseinen huijauskeino on.
Fortniten omistava Epic Games ei kuitenkaan katsonut tällaista toimintaa lainkaan hyvällä. Tästä tempusta seurasikin Jarviksen saama elinikäinen pelikielto, minkä takia hän ei ole enää pystynyt palaamaan Fortniten pariin.
Porttikiellon saatuaan Jarvis julkaisi itsestään itkuisen videon, jossa hän pahoitteli tekemäänsä virhettä. Video ei kuitenkaan aiheuttanut Epic Gamesin leppymistä, vaan elinikäinen pelikielto on pysynyt toistaiseksi voimassa.
Kuva: Jarvis / YouTube / Kuvakaappaus
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Matias ”Banjo” Kivistön FOKUS aloitti voitolla Bukarestissa
- Olkkosen ja Sirmitevin Team Vitality aloittivat VCT EMEA:n voitolla
- ENCE Academy ottaa edustuksen paikan toistaiseksi
- Ukrainalaiselle CS2-pelaajalle pitkä pelikielto
- DOTA2-legenda lopettaa uransa
- NAVI:lle finaalitappio
- NAVI BLAST Openin finaaliin
- ”Torilla tavataan” – Suomi kovin tavoittein Esports Nations Cupiin
- Suomen maajoukkuekumppanit Esports Nations Cupiin selvillä
- ENCE:ltä dramaattinen uutinen – CS2-joukkue palaa suomalaiseksi
- Ukrainalaiselle CS2-pelaajalle pitkä pelikielto
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:lle kirvelevä finaalitappio
- ENCE Akatemia esitteli uudistuneen joukkueensa
- NYYRIKKI on tehnyt paluun CS:GO:n pariin – Seura julkisti uuden rosterinsa
- BlameF otti varsinaisella peliajalla 40 tappoa ja hävisi – eroa Xyp9xiin 31 frägiä
- Cloud9 viimeisteli Valorant-kokoonpanonsa – katso tästä Daniel ”vice” Kimin esittelyvideo!
- ENCE Academy ottaa edustuksen paikan toistaiseksi
- Näkökulma: ENCEn tulivoima ei riitä voittamaan Liquidia tulitaisteluissa, vaan suomalaisten täytyy voittaa tuhovoimaiset pelaajat taktiikoiden avulla
- Olkkosen ja Sirmitevin Team Vitality aloittivat VCT EMEA:n voitolla
- Pelaaja löysi järisyttävän bugin CS:GO:sta – aseen tarkkuus katoaa kyyristyessä!