E-urheilijoilla mahdollisuus tulla vuoden urheilijaksi
Kuva: Petri Saarelainen / Urheilugaala
Vuoden urheilija -palkinnon kärkiehdokkaat on julkaistu. Mukana ei ole e-urheilijoita, mutta tulevaisuudessa asiaan saattaa tulla muutos.
Vuoden urheilijan valinnan tekevät urheilutoimittajain liiton jäsenet eikä aiemmin e-urheilijoita ole ollut mahdollista äänestää tai asettaa ehdolle. Tähän on nyt tänä vuonna tullut muutos.
Urheilutoimittajain liiton hallitus päätti tänä vuonna kolmesta ehdokasasetteluun liittyvästä asiasta. Liitto poistaa jatkossa kaikki elektronista urheilua koskevat rajoitukset. Aiemmin ehdokkaiksi ei olla hyväksytty ns. sotapelien pelaajia, mikä on sulkenut ulos lajin parhaat pelaajat.
Vielä tänä vuonna e-urheilijoita ei kuitenkaan ehdokaslistalla näy.
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- ENCE aloittaa matkansa New Yorkin CS-turnauksessa ottelulla G2-joukkuetta vastaan
- Liquidin valmentajaksi hyppää Jason ”moses” O’Toole – korvaa Eric ”adreN” Hoagin
- Video: Team Vitalityn Cédric ”RpK” Guipouy pelleili FaZe Clanin kustannuksella – salamannopea Desert Eagle 4k!
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Maailman arvokkain Pokémon-kortti vaihtoi omistajaa omakotitalon hinnalla
- Australian CS-niekka näytti tulisia otteita Liquidia vastaan – katso Justin ”jks” Savagen kuuden sekunnin ässä!
- FC Haka on eFutisliigan ensimmäinen mestari – ennakkosuosikille pronssisija
- IEM Katowice 2019: ENCE VS Team Spirit!