Dr Disrespect kertoi Twitch-banneista paluustriimissään – ”Annetaan lakimiesten tehdä nyt työnsä”
Guy ”Dr Disrespect” Beahm bannattiin kesäkuun 26. päivä Twitchistä. Nyt hän on tehnyt paluun striimaamisen pariin YouTuben puolella.
Elokuun 7. päivä teki Guy ”Dr Disrespect” Beahm paluunsa striimaamisen pariin. Uudeksi striimausalustaksi valikoitui YouTube, ja ensimmäinen striimi uudella sivustolla osoittautuikin jättimenestykseksi. Docin ensimmäistä YouTube-lähetystä katsoi parhaillaan yli 500 000 ihmistä.
Kun kaksinkertainen Blockbuster-videopelimaailmanmestari näytti paluustriimissään vihdoinkin naamansa, otti hän heti puheeksi Twitch-banninsa. Doc kertoi ettei hänen tiiminsä tiedä vieläkään syytä, eikä Twitch ole ottanut minkään näköistä yhteyttä asiaan koskien.
Lue myös: Twitch-tähti NICKMERCS esitteli miljoonakotinsa – kuka sanoi ettei pelaamisella voi tienata?
– Kaikki haluavat tietää mitä tapahtui, mutta arvatkaa mitä? Haluan että katsotte minua suoraan silmiin kun sanon tämän. Meillä ei ole vieläkään mitään hajua miksi minut bannattiin. Me emme tehneet mitään ansaitaksemme banneja ja he eivät kommunikoineen niitä ennen tai niiden jälkeen, eivät ollenkaan, Doc kertoo videolla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- CS:GO kartta Cache uudistettiin – katso kuvat muutoksista täältä
- Seitsemänkertainen Tetriksen maailmanmestari Jonas Neubauer on kuollut
- ENCE lunasti pudotuspelipaikan ensimmäisenä joukkueena
- Gla1ve palasi Astraliksen pelinsisäisen johtajan rooliin – tässä näyte uskomattomasta nerokkuudesta!
- Helsinki REDS paljasti uuden CS:GO-joukkueensa!
- Jättiorganisaatio TSM julkaisi Valorant-joukkueen – mukana viisi CS:GO-tähteä!
- Majoreillakin Team Vitalitya edustanut ranskalainen ulos organisaatiosta
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dignitas julkaisi uuden Overwatch kokoonpanonsa – mukana myös suomalainen ”LiNkzr”!
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen