Tätä miestä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana FPS-pelaajana – huipputasolla jokaisessa pelissä
FPS-pelien ystäville, jotka seuraavat myös e-urheiluskeneä, on Michael “shroud” Grzesiek jo ennestään tuttu nimi. Niille jotka eivät ole miehestä ennen kuulleetkaan, voisimme avata hieman hänen taustojaan.
Shroud on 26-vuotias kanadalainen, joka teki nimensä alun perin Counter-Strike: Global Offensive -pelin ammattipelaajana, organisaatio Cloud9:n riveissä vuosina 2014-2017.
Shroud myös striimasi kilpapeliuransa aikana satunnaisesti suuressa suosiossa olevalla Twitch.tv sivustolla. Ihmiset tykkäsivät huippupelaajan katsomisesta, sillä CS:GOsta tulleet taidot tuntuivat siirtyvän pelistä peliin.
Lue myös: Dr Disrespect on tehnyt paluun! Ensimmäinen striimi keräsi jo yli 300 000 katsojaa
Striimeissä nähtiin jatkuvasti mitä parhainta peliälyllistä suorittamista, sekä mitä älyttömimpiä osumia, jotka näyttivät välillä jopa mahdottomilta normaalille ihmiselle. Suosionsa takia päättikin Shroud siirtyä vuonna 2017 täysipäiväiseksi striimaajaksi.
Nyt heinäkuussa Mixer-sivuston kanssa tehdyn yhteistyösopimuksensa päätyttyä, on Shroud pitänyt taukoa striimaamisesta. Hänen YouTube kanavansa on tosin herännyt takaisin eloon, ja julkaistiin siellä nyt neljä 20 minuutin mittaista videota Shroudin paloista.
Voit katsoa alapuolelta kaikki neljä Shroudin parhaat palat videota:
Eurheilu.org on myös Discordissa! Liity keskusteluun osoitteessa: discord.gg/znGMa7r
Kuva: Shroud – Instragram
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- CS:GO kartta Cache uudistettiin – katso kuvat muutoksista täältä
- Seitsemänkertainen Tetriksen maailmanmestari Jonas Neubauer on kuollut
- ENCE lunasti pudotuspelipaikan ensimmäisenä joukkueena
- Gla1ve palasi Astraliksen pelinsisäisen johtajan rooliin – tässä näyte uskomattomasta nerokkuudesta!
- Helsinki REDS paljasti uuden CS:GO-joukkueensa!
- Jättiorganisaatio TSM julkaisi Valorant-joukkueen – mukana viisi CS:GO-tähteä!
- Majoreillakin Team Vitalitya edustanut ranskalainen ulos organisaatiosta
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dignitas julkaisi uuden Overwatch kokoonpanonsa – mukana myös suomalainen ”LiNkzr”!
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen