Colognen semifinaaleissa luvassa jännittäviä hetkiä

Turnauksen semifinalistien joukossa ei nähdä suomalaisia, sillä Miikka ”suNny” Kempin Mousesportsin pudottanut ENCE hävisi niukasti 2-1 NaVi:lle juuri ennen pudotuspelejä. Sen sijaan semifinalistien lista on suurimmaksi osaksi hyvinkin arvattava: Astralis, NaVi, FaZe Clan sekä ei niin arvattava BIG.
Ensimmäisessä puolivälieräottelussa kohtasivat Fnatic ja NaVi. NaVi voitti ruotsalaisjoukkueen kahden kartan jälkeen puhtaasti 2-0. NaVin Aleksandr ”s1mple” Kostyliev piti joukkueensa tahtia yllä aina yhtä vakuuttavalla pelaamisellaan, vaikka pistetilastoissa venäläinen Egor ”flamie” Vasilyev olikin arvokkaampi 54-27 hirmutehoillaan. Overpass oli NaVin valinta, mikä näkyi myös ottelun kulussa. Pistoolikierrosten häviöistä huolimatta he pyörittivät ruotsalaisia aina 16-12 voittoon saakka, minkä jälkeen vuorossa oli Fnaticin valitsema Train.
Omassa kartassaan Fnatic jäi 11-4 tappiolle jo ennen puoliaikaa. Näin CT-painotteisessa kartassa tämä tosin on terroristipuolella odotettavissa. Ikävä kyllä he eivät onnistuneet kääntämään ottelua puolien vaihtuessa, ja NaVi nappasi tämänkin kartan sekä semifinaalipaikan 16-10 voitollaan.
Toisessa semifinaaliottelussa edelleen uudistettuun kokoonpanoonsa totutteleva ranskalainen G2 kohtasi BIG:n. BIG:n karttavalinta oli Cache, joka oli kokonaisuutena niin tasainen, että ratkaisuun tarvittiin jatkoaika. Lopulta BIG otti kartasta 19-17 voiton, ja ottelu siirtyi G2:n valitsemaan Dust 2:een. Dust 2:a puolestaan kuvaa yksi sana: verilöyly. BIG voitti vastustajansa heidän omassa kartassaan yllättäen 16-1, siirtyen samalla semifinaaleihin.
Turnaus jatkuu klo 16:00 Astraliksen ja NaVin kohtaamisella semifinaaleissa. Ottelua voi seurata täältä.
- Kaksi suomalaista CSGO-valmentajaa siirtyy Kiinaan
- JANO:n liito loppui kesken
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI komeasti puolivälieriin
- JANO taistelee Nordic Mastersin voitosta – MOUZ jäi lohkovaiheeseen
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI pudotuspeleihin huipputurnauksessa
- Miljoonan dollarin palkinto ei riittänyt – Valorantin mestarijoukkueen pelaajille palkanalennus tai lähtöpassit
- NAVI aloitti ESL Pro League Season 18 -turnauksen vakuuttavasti
- Suomalaispelaaja sai sopimuksen ison Valorant-seuran kanssa
- Ensikertalaisjoukkue juhli Apex Legendsin maailmanmestaruutta
- Joona ”Serral” Sotala juhli kovan turnauksen voittoa
- NaVi kerää rahaa Ukrainalle – s1mple kaivoi kuvettaan jättisummalla
- Riot Games paljasti laajan ottelumanipulaatiotapauksen – yhteensä 14 pelaajaa syytetty
- Elisa Mastersin finalistit selvillä
- TOP 10: Parhaat pelit samalta sohvalta pelattavaksi
- CS-legenda tekee paluun pelikentille
- Epic Games mahdollisti vihdoin tilien yhdistämisen – Näin se hoituu
- Fnatic juhli Elisa Mastersin voittoa
- PuBG:n maailmanmestaruudesta taistelee kaksi suomalaista
- Suomalainen Esports-organisaatio konkurssiin
- E-urheilun olympialaiset tulossa? KOK järjestää e-urheilun olympiaviikon ensi kesänä