Ceb kertoi miksi hän korvasi SumaiLin OG:n kokoonpanossa – katso comebackin tehneen tähtipelaajan haastattelu!
Pian comebackinsa jälkeen, Ceb istui alas RuHub Median haastatteluun, jossa hän kertoi taustoja SumaiLin lähdölle, sekä paljon muuta.
Kaksinkertainen Dota 2 -maailmanmestari Sébastien “Ceb” Debs teki 25. heinäkuuta paluun OG:n pelaavaan kokoonpanoon. Samassa yhteydessä organisaatio ilmoitti legendaarisen mid lane -pelaaja Syed “SumaiL” Hassanin poistuvan joukkueesta.
Pian tämän jälkeen Ruhub Median toimittaja haastatteli Dota 2 -tähteä, kysyen kysymyksiä SumaiLista, Saksan puuttumisesta joukkueen leiriltä, sekä paljon muuta.
SumaiLin lähdöstä vastasi Ceb seuraavasti:
– Emme voineet aloittaa kautta kuten olimme ajatelleet, koska SumaiL asuu USA:ssa, ja sieltä käsin Euroopan pelejä pelatessa on viive todella suuri. Hän ei myöskään pääsisi matkustamaan Eurooppaan USA:sta koronaviruksen aiheuttamien matkustusrajoituksien takia. Oli paljon kätevämpää koko joukkueelle, että SumaiL lähtee ja minä teen paluun.
– MidOne esimerkiksi tuli Aasiasta asti Lissaboniin ja aikoo nyt pysyä Euroopassa. Koronavirus on tehnyt monta asiaa vaikeaksi, ja pakottanut meidät sopeutumaan.
Haastattelusta sadaan käsitys, että SumaiL olisi luultavasti pysynyt joukkueessa, ellei koronavirus olisi rajoittanut matkustamista.
Lue lisää: Jesse ”JerAx” Vainikka kommentoi Ceb:n paluuta OG:n riveihin – kertoi myös omasta tilanteestaan
Kysymykseen miksi Martin ”Saksa” Sazdov ei ole Lissabonissa joukkueleirillä muiden mukana, vastasi Ceb seuraavasti:
– Saksa on kotoisin Pohjois-Makedoniasta, joka ei kuulu Euroopan Unioniin. Tämän vuoksi hänen saamisensa Lissaboniin on vaikeaa. Hän kyllä yritti, mutta matkustaminen kiellettiin. Hän pelaa ottelut nyt sen takia kotoaan käsin.
Ceb kertoi myös tulevasta 500 000 dollarin Omega Leaguesta, OG:n tulevaisuuden suunnitelmista, sekä miksi hän halusi palata takaisin kilpapelaajaksi.
Voit kuunnella täyden englanninkielisen haastattelun uutisen alusta löytyvästä videosta.
Lue lisää: Elokuussa käynnistyy 550 000 dollarin Dota 2 -liiga – pelikentillä mukana myös suomalaisia!
Eurheilu.org on myös Discordissa! Liity keskusteluun osoitteessa: discord.gg/znGMa7r
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Matias ”Banjo” Kivistön FOKUS aloitti voitolla Bukarestissa
- Olkkosen ja Sirmitevin Team Vitality aloittivat VCT EMEA:n voitolla
- ENCE Academy ottaa edustuksen paikan toistaiseksi
- Ukrainalaiselle CS2-pelaajalle pitkä pelikielto
- DOTA2-legenda lopettaa uransa
- NAVI:lle finaalitappio
- NAVI BLAST Openin finaaliin
- ”Torilla tavataan” – Suomi kovin tavoittein Esports Nations Cupiin
- Suomen maajoukkuekumppanit Esports Nations Cupiin selvillä
- ENCE:ltä dramaattinen uutinen – CS2-joukkue palaa suomalaiseksi
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:lle kirvelevä finaalitappio
- Ukrainalaiselle CS2-pelaajalle pitkä pelikielto
- ENCE Akatemia esitteli uudistuneen joukkueensa
- Fortnite-ammattilaista Kai ”Kquid” Eatonia epäillään käyttäneen aimbottia
- Astralis kruunattiin ESL Pro Leaguen 12. kauden mestariksi – kaatoi Na’Vin sunnuntain jännitysnäytelmässä
- BlameF otti varsinaisella peliajalla 40 tappoa ja hävisi – eroa Xyp9xiin 31 frägiä
- Cloud9 viimeisteli Valorant-kokoonpanonsa – katso tästä Daniel ”vice” Kimin esittelyvideo!
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Näkökulma: ENCEn tulivoima ei riitä voittamaan Liquidia tulitaisteluissa, vaan suomalaisten täytyy voittaa tuhovoimaiset pelaajat taktiikoiden avulla
- Pelaaja löysi järisyttävän bugin CS:GO:sta – aseen tarkkuus katoaa kyyristyessä!