Capcom Pro Tourin odotettu Dubain turnaus peruuntuu
Yksi tämän vuoden odotetuimmista Capcom Pro Tourin turnauksista siirtyy yllättäen asta ensi vuodelle.
GAMES organisaation järjestäjät olivat sopineet jo aiemmin Dubaissa järjestettävästä GAMES2016 turnauksesta, mutta se tullaan siirtämään 2017 vuoden puolelle. Tapahtuman oli tarkoitus olla osa Capcom Pro Touria ja toimia Lähi-Idän kilpailuna kaudella 2016.
Turnauksen peruminen tulee erittäin tiukalla aikataululla varsinkin kun katsotaan Capcom Pro Tourin etenemistä. Kiertueen säännöissä nimittäin lukee, että lokakuun viimeisen päivän jälkeen kilpailijat eivät voi enää saada pisteitä noustakseen Rankingissa. Uuden turnauspaikan etsimiseen ja järjestämiseen on siis aikaa vain kahdeksan viikkoa. Turnauksen koko tulee kuitenkin olemaan niin suuri, että tapahtumapaikan varaaminen pitäisi yleensä tapahtua kuukausia etukäteen.
Capcom kerkesi kommentoida asiaa jo mm. Dot Esportsille. Capcom kertoi, että se etsii kokoajan vaihtoehtoa turnauspaikalle, ja pyrkii vielä järjestämään toisen turnauksen. Nähtäväksi kutenkin jää onnistuuko edes Capcom järjestämään näin suuren luokan turnauksen alle kahdessa kuukaudessa, käytännössä tyhjästä.
Lähde: dailydot
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Venäläiseltä CS2-pelaajalta törkeä seksistinen kommentti
- HAVU:lle kova päänahka kansainvälisessä turnauksessa
- Suomi aloittaa FIFAe World Cup Rocket League -karsinnat torstaina
- Suomi ei selviytynyt UEFA eEURO 2025 -lopputurnaukseen
- Skinsauna.gg CS2:n Suomen mestariksi
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:lle kirvelevä finaalitappio
- NAVI finaaliin
- CS2:n Suomen mestaruuksista taistellaan viikonloppuna
- NAVI jatkoon Thunderpick World Championshipissä
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI aloitti voitolla
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI pudotuspeleihin
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”
- Suomen e-futismaajoukkueet urakoivat lokakuussa
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- Assembly Winter 2019 Overwatch-turnaus – Tiedot ja aikataulut
- CS-legenda väittää: Valve tiesi Flushan huijanneen vuonna 2014 – s1mple antoi oman mielipiteensä
- CS:GOn pelinkehittäjä lisäsi tekstifiltterin – tarkoituksena vähentää toksisuutta
- E3: Microsoft paljasti tietoja uuden sukupolven Xbox Project Scarlet -konsolista
- Elias ”Jamppi” Olkkonen loisti – Team Liquidille kirvelevä tappio silti
- Max Verstappen ja Lando Norris mukana 12 tunnin virtuaalisessa kestävyysajossa