Assemblyn pitkäaikainen toimitusjohtaja vaihtuu – Lassi Nummi astuu Pekka ”Pehu” Aakon saappaisiin
Assemblyn toimitusjohtaja vaihtuu. Digitaalifestivaalin pitkäaikaisen toimitusjohtajan Pekka ”Pehu” Aakon saappaisiin astuu 1. helmikuuta Lassi Nummi. Assemblyn antaman tiedotteen mukaan Nummi osallistuu myös Telia Esports Series -e-urheiluliigan kehittämiseen.
”Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta. Suomessa Assembly on ainutlaatuinen organisaatio sekä tapahtumajärjestäjänä että e-urheilun tuottajana. E-urheilun kasvu sekä Suomessa että kansainvälisesti avaa meille tulevaisuudessa huikeita mahdollisuuksia”, hehkuttaa Lassi Nummi.
Nummilla on vahva tausta IT-alalla ja peliyhtiössä. Tätä ennen hän on työskennellyt esimerkiksi Nokialla, Nitrossa ja F-Securella. Ennen Assemblyn toimitusjohtajaksi astumista Nummi toimi pelien suoratoistopalvelu Hatchilla.
”Taustani takia voin tuoda Assemblylle uusia näkemyksiä myös hieman toimialan ulkopuolelta. Näen, että esimerkiksi Telia Esports Seriesillä on huikeat mahdollisuudet kasvuun, sillä e-urheilun osalta Suomessa ollaan vasta raapaistu pintaa. Esportsin kasvu yhä suuremmaksi ja suuremmaksi ilmiöksi tulee yllättämään meidät kaikki”, Nummi kertoo.
Puolestaan Pekka Aakko jää työskentelemään Assemblyn pariin, mutta hänen toimenkuvansa muuttuu, ja hän keskittyy tapahtumien tuottamiseen.
”Olen vetänyt Assemblyä lähes 30 vuoden ajan. Onhan siinä kuljettu pitkä matka yhdessä. Nyt koin, että on sopiva aika ottaa henkilökohtaisesti askel taaksepäin ja keskittyä vain pelkkiin tapahtumiin. Ja samalla ehkä myös itseeni, kun voin nyt myös hieman relata”, Aakko toteaa.
Kuva: Assembly
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- CS:GO kartta Cache uudistettiin – katso kuvat muutoksista täältä
- Seitsemänkertainen Tetriksen maailmanmestari Jonas Neubauer on kuollut
- ENCE lunasti pudotuspelipaikan ensimmäisenä joukkueena
- Gla1ve palasi Astraliksen pelinsisäisen johtajan rooliin – tässä näyte uskomattomasta nerokkuudesta!
- Helsinki REDS paljasti uuden CS:GO-joukkueensa!
- Jättiorganisaatio TSM julkaisi Valorant-joukkueen – mukana viisi CS:GO-tähteä!
- Majoreillakin Team Vitalitya edustanut ranskalainen ulos organisaatiosta
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dignitas julkaisi uuden Overwatch kokoonpanonsa – mukana myös suomalainen ”LiNkzr”!
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen