Assembly sanoo hyvästit eSM-kisoille! – SEUL etsii kuumeisesti uusia operaattoreita
Kotimaisella esports rintamalla kuohuu, sillä Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL on ilmoittanut jatkavansa eri pelien SM-kisojen kilpailutusta. Sopivat operaattorit olisi kuulunut valita jo joulukuun aikana, mutta SEUL on uutisoinut jatkavansa sopivien kanditaattien etsimistä tammikuun ajan. SEUL kuitenkin uutisoi, että päätökset uusista operaattoreista tehdään helmikuussa.
Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että joukko pelejä on tällä hetkellä vailla virallisia SM-kisoja vuodelle 2019.
Kohahduttavin uutinen lienee kuitenkin se, että Assembly luopuu kaikesta eSM-turnausten järjestämisestä.
Assembly luopuu 2019 eSM turnausten järjestämisestä (SC2, HS, OW ja CS:GO). Yhteistyö @SEULry kanssa jatkuu muulla tavalla. Pro turnauksia ja eri tasoista kilpapelaamista tarjotaan jatkossakin Assemblyillä Winter että Summer tapahtumissa #esportsfi #FebruaryLaunch
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- CompLexityn riveissä muutoksia – Nuori lupaus astuu sisään kokoonpanoon
- HAVU Gaming panostaa NHL:ään – Kiinnitti entisen Written In The Stars -joukkueen
- MOUZ finaaliin
- Viime yön CS:GO-päivitys palauttaa AUG:n hinnan entiselleen ja muuttaa tappiobonuksia merkittävästi
- Aleksib ja Jimpphat pääsevät karsimaan huipputurnaukseen
- Aleksib:n eilinen suorituskyky kerää ylistystä – ”Tämä tulee kummittelemaan ENCEä vuosien ajan”
- Arvio: Miljardi ihmistä tulee kuulemaan eUrheilusta vuoden 2016 aikana
- DreamHack Open November 2021 päättyi Fnaticin ylivoimaiseen voittoon
- FaZe tuhosi ENCEn haaveet EPL:n lohkovoitosta – ”Tuntui siltä, ettemme henkisesti olleet mukana tämän päivän pelissä”
- Hoodyn Giants selvisi ensimmäisestä pakkovoitosta – Natus Vincere ulos!