Apex Legends saa alkuviikosta ison päivityksen – Keskipisteessä äänipuolen ongelmat
Respawn Entertainmentin tuleva Apex Legends -päivitys keskittyy pelin äänipuolen tasapainottamiseen, sekä PC-pelaajien kokemiin ongelmiin.
Respawn Entertainmentin antamassa tiedotteessa todetaan, että osa pelaajista on kokenut ongelmia pelinsisäisten äänten kanssa. Käyttäjät ovat kertoneet, että he ovat huomanneet äänien katoamista, vääristymistä, tai muita aiheeseen liittyviä ongelmia. Uudessa päivityksessä pyritään korjaamaan edellä mainittuja ongelmakohtia.
Kaikkia pelin ääniä on pyritty myös tasapainottomaan ja muuttamaan pelaajien kannalta merkityksellisemmiksi. Esimerkiksi kaikkien vihollissankareiden askelten ääniä on korostettu siten, että ne ovat kuultavissa taisteluidenkin keskellä.
Lisäksi Apex on kärsinyt kaatuilusta niiden PC-pelaajien keskuudessa, joiden koneesta löytyy Intel-suoritin. Uuden päivityksen myötä Respawn kertoo löytäneensä syyn ongelmiin ja yhtiö on yhteydessä Intelin kanssa ratkaisun löytämiseksi.
Uusi päivitys saapuu alkuviikosta ja voit lukea kaikki muutokset täältä.
Kuva: Respawn Entertainment / Apex Legends
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- CompLexityn riveissä muutoksia – Nuori lupaus astuu sisään kokoonpanoon
- HAVU Gaming panostaa NHL:ään – Kiinnitti entisen Written In The Stars -joukkueen
- MOUZ finaaliin
- Viime yön CS:GO-päivitys palauttaa AUG:n hinnan entiselleen ja muuttaa tappiobonuksia merkittävästi
- Aleksib ja Jimpphat pääsevät karsimaan huipputurnaukseen
- Aleksib:n eilinen suorituskyky kerää ylistystä – ”Tämä tulee kummittelemaan ENCEä vuosien ajan”
- Arvio: Miljardi ihmistä tulee kuulemaan eUrheilusta vuoden 2016 aikana
- DreamHack Open November 2021 päättyi Fnaticin ylivoimaiseen voittoon
- FaZe tuhosi ENCEn haaveet EPL:n lohkovoitosta – ”Tuntui siltä, ettemme henkisesti olleet mukana tämän päivän pelissä”
- Hoodyn Giants selvisi ensimmäisestä pakkovoitosta – Natus Vincere ulos!