”Zeus” Gambit Gamingin kapteeniksi!
Gambit Gaming organisaatio ilmoitti tämän viikon keskiviikkona Danil ”Zeus” Tselenkon sekä Abay ”HObbit” Khassenovin liittymistestä CS:GO joukkueensa riveihin. Zeus teki kerralla sopimuksen vuoden 2017 loppuun asti, hän tulee pelaamaan joukkueen kapteenina ja in-game leaderina.
Zeus alkaa olla jo veteraanipelaaja Counter-Strike skenessä, sillä hän liittyi Natus Vincereen jo vuonna 2009 pelaamaan tämän CS 1.6 joukkueessa. Hän pelasi vuosia Na’Vi:n riveissä, myös CS:GO joukkueen in-game leaderina. Tämän vuoden elokuussa Zeus kuitenkin lähti NaäVin kokoonpanosta, ja hänen paikalleen joukkueeseen otettiin Oleksanry ”s1mple” Kostyliev, samalla Denis ”seized” Kostin siirtyi pelaamaan in-game leaderin paikkaa.
HObbit sen sijaan liittyy Gambit Gamingiin toistaiseksi vain väliaikaisena pelaajana ja hänet on vuokrattu Kazakstanilaisesta Tengri joukkueesta seuraavan puolen vuoden ajaksi. Sekä HObbit, että Zeus tulevat pelaamaan Gambitin aloituskokoonpanossa tulevassa ELEAGUE Majorissa tammikuussa.
Gambitin toimitusjohtaja Konstantin ”groove” Pikinerin mukaan HObbit on tämän hetken taitavimpia Counter-Strike pelaajia Kazakstanista. Myös groove itse on syntynyt ja varttunut Kazakstanissa, näin ollen hän on iloinen saadessaan maanmiehensä mukaan organisaatioon. Zeus ja HObbit korvaavat Gambitin Dmitry ”hooch” Bogdanovin ja Ivan ”spaze” Obrezhanin.
Ensimmäinen turnaus, jossa Zeus ja HObbit nähdään, on tuleva ESWC turnaus Pariisissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaista ja Jimi ”Jimpphat” Saloa huhuillaan huippujoukkueeseen
- Call of Dutyn luoja on kuollut
- SEUL on julkaissut uudet pelaaja- ja edustussopimuspohjat
- Suomalaiskolmikko ehdolla CS2:n vuoden parhaiksi
- MOUZ ehdolla vuoden CS2-joukkueeksi
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pettyi putoamiseen
- Jimi ”Jimpphat” Salo jättämässä MOUZ:n?
- NAVI:n major-haaveet nurin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI välieriin
- Game Awards 2025 palkinnot jaettiin
- Call of Dutyn luoja on kuollut
- Aleksi ”Aleksib” Virolaista ja Jimi ”Jimpphat” Saloa huhuillaan huippujoukkueeseen
- Jimi ”Jimpphat” Salo jättämässä MOUZ:n?
- Suomalaiskolmikko ehdolla CS2:n vuoden parhaiksi
- MOUZ ehdolla vuoden CS2-joukkueeksi
- SEUL on julkaissut uudet pelaaja- ja edustussopimuspohjat
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI välieriin
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pettyi putoamiseen