WESA:n tilaama tutkimus puhdisti Ninjas in Pyjamas -organisaation maineen
Itsenäisen tahon suorittamassa tutkinnassa Ninjas in Pyjamas -organisaation nykyinen johto on todettu syyttömäksi seuran entisten pelaajien esittämiin syytöksiin.
Pari viikkoa sitten uutisoimme siitä, miten The World Esports Association (WESA) aloitti tutkinnan, jonka keskiössä oli Ninjas in Pyjamas -organisaatio, ja sen nykyinen johto. Tutkinnan taustalla olivat mm. Robin ”Fifflaren” Johanssonin esille nostamat syytökset, joiden mukaan seura on velkaa sen entisille ja nykyisille pelaajille.
Tutkinnan toteutuksesta vastasi molemmista tahoista itsenäinen Esports Integrity Coalition (ESIC), sillä NiP:n toimitusjohtaja Hicham Chahine toimii myös WESA:n johtokunnassa.
Tutkinnan suorittanut Ian Smith julkaisi tänään asiakirjan, jossa hän käy kohta kohdalta läpi organisaatiota, ja sen johtoa vastaan nostetut syytökset. Raprtissa todetaan, että seuran nykyinen johto ei ole syyllistynyt minkäänlaisiin laittomuuksiin. Sen sijaan organisaation nykyinen toimitusjohtaja on joutunut pikemminkin setvimään vanhan johdon taakseen jättämiä ongelmia.
Tutkinnan perusteella WESA ei aio antaa seuralle varoituksia tai muita sanktioita. NiP julkaisi aiheesta oman tiedotteensa, jossa koko organisaation nimissä kirjoitetussa viestissä iloitaan tutkimuksen tuloksista. Tiedotteessa myös mainitaan, että seura pysyy WESA:n jäsenenä ja Chahine pysyy WESA:n johtokunnassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaista ja Jimi ”Jimpphat” Saloa huhuillaan huippujoukkueeseen
- Call of Dutyn luoja on kuollut
- SEUL on julkaissut uudet pelaaja- ja edustussopimuspohjat
- Suomalaiskolmikko ehdolla CS2:n vuoden parhaiksi
- MOUZ ehdolla vuoden CS2-joukkueeksi
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pettyi putoamiseen
- Jimi ”Jimpphat” Salo jättämässä MOUZ:n?
- NAVI:n major-haaveet nurin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI välieriin
- Game Awards 2025 palkinnot jaettiin
- Call of Dutyn luoja on kuollut
- Aleksi ”Aleksib” Virolaista ja Jimi ”Jimpphat” Saloa huhuillaan huippujoukkueeseen
- Jimi ”Jimpphat” Salo jättämässä MOUZ:n?
- Suomalaiskolmikko ehdolla CS2:n vuoden parhaiksi
- MOUZ ehdolla vuoden CS2-joukkueeksi
- SEUL on julkaissut uudet pelaaja- ja edustussopimuspohjat
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI välieriin
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pettyi putoamiseen