Vuoden 2020 luetuin juttu: ENCE ja HAVU yhdistyvät! Tarkoituksena olla suomen ensimmäinen CS:GO-superjoukkue

2020 on ollut raskas vuosi koronaviruksen takia, mutta on silti aika katsoa läpi eurheiluorgin luetuimpia juttuja.
Vuoden luetuimpana juttuna on aprillipäivänä julkaistu artikkeli ENCEn ja HAVUn yhdistymisestä. Kyseessä on toimituksen keksimä aprillipila. (Juttu alun perin julkaistu 01.04.2020).
Käymme näin joulun aikana eurheilu.org -sivuston 10. luetuinta juttua vuodelta 2020.
ENCE ja HAVU yhdistyvät! Tarkoituksena olla suomen ensimmäinen CS:GO-superjoukkue
1. huhtikuuta, merkkaa isoa päivää suomalaiselle CS-skenelle, sillä ENCE ja HAVU yhdistävät kokoonpanonsa.
Suomen ensimmäiselle CS:GO-superjoukkue ENVUlle ollaan suunniteltu jo kuvassa olevaa logoa, jossa ENCEn Cthultu pitelee HAVUa sylissään, yhdistäen molemmat logot söpösti.
Ilmoitus joukkueiden yhdistämisestä saatiin keskiviikkoaamuna. Molemmat organisaatioista kertoivat päätöksen tulleen pitkien salassa pidettyjen neuvottelujen seurauksena.
ENVU, eli siis ENCE ja HAVU ottavat muutoksessa mallia ulkomailta. Esimerkiksi tanskalainen Astralis on laajentanut kokoonpanoaan kuuteen pelaajaan, ja puolalaisjoukkue AGO seitsemään.
ENCE ja HAVU, eli ENVU, ovat nyt ensimmäinen kymmenen pelaajan joukkue HLTV:n maailmanlistalla. Joukkue on kertonut tavoittelevansa listan kärkisijaa vuoden 2021 alkuun mennessä.
Joukkueen tuleva valmentaja selviää myöhemmin, kun ENCEn Slaava ”Twista” Räsänen ja HAVUn Taneli ”diSTURBED” Veikkola vääntävät kättä valmentajan pestistä.
Kädenvääntö striimataan livenä ElisaViihdeSportin Twitch-kanavalla. Vääntöä ovat selostamassa Kalle ”gaLezki” Kareinen sekä Tomi ”t0mbbaa” Pitkänen.
ENVUn kokoonpano:
Aleksi ”allu” Jalli
Olli ”sLowi” Pitkänen
Jere ”sergej” Salo
Lasse ”ZOREE” Uronen
Jani ”Aerial” Jussila
Aaro ”Hoody” Peltokangas
Sami ”xseveN” Laasanen
Eetu ”sAw” Saha
Miikka ”suNny” Kemppi
Joonas ”doto” Forss
Kuva: ENCE/HAVU
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:ssa kokoonpanomuutos
- Elias ”Jamppi” Olkkosen BBL komeasti jatkoon EWC:ssä
- Tuomas Tähtelän ajot päättyivät lyhyeen Esports World Cupissa
- Esports World Cup starttaa – heti runsaasti suomalaismielenkiintoa
- ENCE Prospects -valmennusryhmän pelaajat valittu
- Myös e-urheilusta tuttu jalkapalloilija menehtyi traagisesti
- ENCE tekee muutoksia CS2-akatemiaansa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI nosti nuoren lupauksen riveihinsä
- Ilari ”Vestola” Vestolan Virtus.prolle kirvelevä tappio
- Ilari ”Vestola” Vestola mukaan Esports World Cupiin
- Fnatic ja JW eri teille – kutsuuko Gorillaz ruotsalaispelaajaa?
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Esports World Cup starttaa – heti runsaasti suomalaismielenkiintoa
- Topias ”Topson” Taavitsainen suorittamaan asepalvelusta
- ENCE Showdownin finaaliin! Maden oli ilmiliekeissä
- Esports World Cupin Overwatch-turnaus pyörähti käyntiin suomalaisittain vahvoissa merkeissä.
- 30-vuotias shakkimestari on vuonna 2020 eniten palkintorahoja voittanut e-urheilija – Top 25 joukossa myös yksi suomalainen
- ENCEn Jani ”Aerial” Jussila kehui Aleksib:tä – ”Aleksib on paras IGL, kenen kanssa olen pelannut”