Voiko yhdellä kädellä pelata? – Kolumni
Kun olin vielä teini, jätin kerran (tahtomattani) oikean käden etusormen auton oven väliin. Koko sormen pää ruhjoutui pahasti ja oli lähellä etten menettänyt koko sormen kärkeä. Tästä huolimatta jouduin pitämään sidettä sormen ympärillä koko kesän samalla kun sormi kivuliaasti parani. Elämä sujui entiseen malliin, paitsi yksi asia. Pelaaminen. Hiiren klikkailu oli yhtä tuskaa ja pelit jotka vaativat ohjaimella aktiivista olkanäppäimien käyttöä, olivat yksinkertaisesti mahdottomia pelata.
En halua verrata tällaista lopulta pineksi ruhjeeksi jäänyttä tapausta vakavampiin ja kroonisiin ongelmiin. Kuitenkin nämä ongelmat saivat ymmärtämään sen, ettei pelaaminen ole kaikille yhtä helppoa. Jo pitkän aikaa ihmiset, joilla on ollut erillaisia liikunnallisia rajoitteita, ovat kamppailleet erillaisten ohjaimien kanssa. Esimerkiksi toisen käden menettänyt pelaaja on voinut joutua kehittämään mitä erikoisempia ratkaisuja yhdellä kädellä pelaamista varten. Suurin osa ratkaisuista on ollut varsin kotikutoisia, mutta kekseliäitä:
Kun miettii nykyisin käytössä olevia ohjaimia, niin melkein kaikki niistä lähtevät siitä oletuksesta, että pelaajalla on käytettävissä kaksi kättä ja että hän voi pitää niitä lähellä toisiaan. Jo se, että pelaajalla on kipsi kädessä, voi hankaloittaa ohjaimen käyttöä.
Tästä rajoitukesta omaksi edukseen erottuu Switchin Joy-Con ohjaimet. Ne ovat ottaneet uuden kulman tähän oletukseen, sillä konsolista irrotettavia kapuloja pystyy tavanomaisesta poiketen pitämään toisista erillään. Tämä ratkaisu on jo itsessään auttanut useita pelaajia, joiden on helpompi pitää käsiä kauempana toisistaan erillaisten fyysisten rajoitteiden takia.

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sirmitevin ja Olkkosen Team Vitalitylle avaustappio
- Eetu ”sAw” Sahan G2 aloitti voitolla Krakovassa
- CS2:n suurturnaus alkaa Krakovassa
- Topias ”Topson” Taavitsaisen pelit päätökseen
- CS2:n 2027 major-turnaukset viedään Euroopan ulkopuolelle
- Joona ”Serral” Sotalalle surkeita uutisia – valtavat tulomenetykset
- Nikita ”Derke” Sirmitevin ja Elias ”Jamppi” Olkkosen joukkue voittoon
- Suomi jatkoon e-koripallon MM-karsinnoissa
- Nikita ”Derke” Sirmitev ja Elias ”Jamppi” Olkkonen aloittivat vuotensa voitolla
- Topias ”Topson” Taavitsaisen joukkueelle tappio
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- OG:n ja ENCE:n välisessä ottelussa mukana hyväntekeväisyyttä – Nathan ”NBK” Schmitt pelaa peruukki päässä?
- 10 kysymystä e-urheilusta: Testaa tietosi kilpapelaamisen maailmasta!
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- cNed alistaa ja dominoi – katso videolta häikäisevät tapot
- HAVU teki kiinnostavan muutoksen: Jemi ja ZOREE ulos
- Lähteet: FaZe Clan on hankkimassa virolaistähden
- Taas se käynnistyi! Majoreiden tarrat alennusmyynnissä
- Aleksi ”allu” Jalli julkaisi hellyttävän yhteiskuvan poikansa kanssa – poika kuin ilmetty isänsä!