Venäläiset pelaajat vaarassa jäädä ulos Majoreilta – Virtus.pro ja Gambit ulkona
Kuva: PGL
Counter Striken kahdeksastoista major-turnaus käynnistyy Belgiassa Antwerpissa 9. päivä toukokuuta. Kyseessä on yksi odotetuimmista major-turnauksista, sillä vuodenvaihteen kokoonpanoruletin ansiosta käsillä on yksi kaikkien aikojen kilpailullisimmista aikakausista. Tämä kaikki voi kuitenkin hajota täysin käsiin Ukrainan kriisin takia.
Venäjän uskomattoman raaka ja epäinhimillinen hyökkäys Ukrainaan on rasittanut maapalloa ja sen ihmisiä jo yli kuukauden ajan. Samalla, kun Venäläiset sotilaat tappavat viattomia siviilejä vuonna 2022, on muualla maailmassa jatkettava normaalia elämää. Ihmiset jatkavat töissäkäyntiä, ja tankkaavat Venäjästä peräisin olevaa polttoainetta, koska maailman on yksinkertaisesti jatkettava pyörimistään.
Samaan aikaan urheilu sekä viihdebisnes viihdyttävät tavan tallaajia. Ihmiset potkivat palloa kentällä ammatikseen, jääkiekkoilijat pelaavat kevään pudotuspelejä, ja Formulat ajavat kilpaa ympäri maailmaa – tällä kaudella Venäjää lukuun ottamatta. Samaan aikaan myös meidän pienen pienessä eurheilu-kuplassa pelataan edelleen Counter Strikeä, vaikka kuinka mitättömältä se tämän hetken maailmassa tuntuisikin.
Counter Strike ja sitä ympäröivät organisaatiot omaavat vahvoja siteitä hyvinkin kyseenalaisiin rahanlähteisiin. ESL:n osti jonkin aikaa sitten Saudi-Arabian Savvy Gaming Group, jonka päärahoittajana toimii Saudi Arabian hallitus. Jokainen varmasti tietää, mitä Saudi-Arabiassa on tapahtunut, ja tapahtuu edelleen.
Toinen jättimäinen turnausoperaattori BLAST puolestaan kokeili puolitoista vuotta sitten onneaan Saudi-Arabian NEOM-projektin kanssa. Yhteisö ja ”talentit” avasivat kuitenkin nopeasti sanaisen arkkunsa, joka pakotti BLAST:n pudottamaan kyseisen yhteistyön hyvin pikaisesti.
Siteitä löytyy myös joukkueiden organisaatioilta. Esimerkiksi Virtus.pron takana isona rahoittajan toimii Venäjän kolmanneksi rikkain mies – oligarkki Alisher Usmanov. Gambitin puolestaan omistaa Venäjän suurin teleyhtiö MTS.
Gambitille ja Virtus.pro:lle näytettiin punaista korttia jo ESL:n ja BLAST:n puolesta. BLAST meni jopa niin pitkälle, ja ilmoitti että edes kyseisten joukkueiden pelaajat eivät saa osallistua organisaation turnauksiin. ESL muotoili päätöksensä hieman paremmin, ja antoi kyseisten joukkueiden pelaajien kilpailla neutraalin nimen alla. Näin ESL Pro Leaguessa nähtiinkin Gambitin sijasta ”Players”, ja Virtus.pron sijasta ”Outsiders”.
Nyt myös tulevan Major-turnauksen sekä siihen liittyvän RMR-turnauksen järjestäjä PGL on tehnyt päätöksensä. Kumpikaan organisaatio ei saa osallistua turnaukseen, mutta kyseisten organisaatioiden pelaajat saavat jälleen kilpailla neutraalin nimen alla. PGL otti siis ainoan ja oikean linjan, mitä myös ESL noudatti.
Ainoa kysymysmerkki ennen Belgiassa järjestettävää Major-turnausta onkin enään Belgian hallituksen käytännöt Venäläisten viisumien kanssa. Belgia on ollut mediassa yksi vahvimpia Venäjän kritisoijia, ja Belgian ministeri Sammy Mahdi on avoimesti sanonutkin, että tällä hetkellä Belgialla ei ole mitään aikomuksia ottaa maahan vastaan Venäläisiä.
Kyseessä on äärimmäisen hankala aihe, ja varmaa tietoa ei löydy varmastikaan edes Venäläisiltä pelaajilta. Aika näyttää. Tilanteessa missä Venäjä kuitenkin laittaa jatkuvasti höyryä lisää Ukrainassa, on hyvin harmillista katsoa, ja odottaa tietämättömänä, kun yksi kaikkien aikojen kilpailullisimmista aikakausista Counter Striken historiassa saattaa hyvinkin romahtaa alta aikayksikön.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Taimou kertoi lopettavansa Overwatchin – alkaako tavoittelemaan ammattilaisuutta VALORANTissa?
- G2 Esportsin valmentajalla korona – XTQZZZ sivussa pudotuspelit
- Roobet Cup 2022 tarjosi yllätyksen ja tiukan taiston
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen on taktinen nero – katso ovela pelaaminen
- Ammattipelaaja antoi mielipiteensä Valorantin rank-systeemistä – ”Ei kukaan pelaa vain huvikseen”
- Apua, naisia sodassa – Battlefied V – Kolumni
- Battlefield V on kuukauden ajan ilmaiseksi kokeiltavissa – taistelut on kuitenkin rajattu viikonlopuille
- BLAST Pro Series Los Angeles CS:GO-turnaus julki!
- HAVU hakee jo neljättä peräkkäistä FEL-mestaruuttaan – nouseeko SJ Gamingin rinnalle uusia haastajia?