Vaarallinen tilanne suomalaisen Hydraulic Press Channelin Twitch-kanavalla nousi viraaliksi
Messinkinen sylinteri aiheutti vaarallisen tilanteen suomalaisella Hydraulic Press Channel -kanavalla.
Vaikka Twitch tunnetaankin pääasiassa peleihin ja pelaamiseen liittyvästä sisällöstä, niin palvelu tarjoaa alustan myös muunlaiselle toiminnalle.
Suomalainen Hydraulic Press Channel -kanava on laajentanut toimintaansa YouTuben ulkopuolelle, ja nykyään kovaan prässiin pistetään tavaraa myös Twitchin puolella.
Yksi kanavan lähetyksistä nousi vastikään viraaliksi, kun hydraulipuristimeen asetettu messinkisylinteri osoittautui varsin vaaralliseksi esineeksi murskata.
Paineen alla sylinteri lähti taipumaan, mutta prosessi ei sujunutkaan odotetulla tavalla, sillä arvaamatta esine murtui. Tämän johdosta valtavan jännitteen kerännyt sylinterin toinen puolisko sinkoutui ulos puristimesta, rikkoen samalla ikkunan matkallaan ulos.
Onneksi kukaan paikalla olleista ei loukkaantunut tapahtumien seurauksena. Välikohtauksen jälkeen Lauri Vuohensilta kommentoi lakonisesti rallienglannilla: ”That wasn’t good, we broke the window”.
Videosta uutisoi esimerkiksi Dexerto.
Kuva: Hydraulic Press Channel / Twitch / Kuvakaappaus
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sirmitevin ja Olkkosen Team Vitalitylle avaustappio
- Eetu ”sAw” Sahan G2 aloitti voitolla Krakovassa
- CS2:n suurturnaus alkaa Krakovassa
- Topias ”Topson” Taavitsaisen pelit päätökseen
- CS2:n 2027 major-turnaukset viedään Euroopan ulkopuolelle
- Joona ”Serral” Sotalalle surkeita uutisia – valtavat tulomenetykset
- Nikita ”Derke” Sirmitevin ja Elias ”Jamppi” Olkkosen joukkue voittoon
- Suomi jatkoon e-koripallon MM-karsinnoissa
- Nikita ”Derke” Sirmitev ja Elias ”Jamppi” Olkkonen aloittivat vuotensa voitolla
- Topias ”Topson” Taavitsaisen joukkueelle tappio
- CS2:n suurturnaus alkaa Krakovassa
- Eetu ”sAw” Sahan G2 aloitti voitolla Krakovassa
- Nikita ”Derke” Sirmitevin ja Elias ”Jamppi” Olkkosen joukkue voittoon
- Sirmitevin ja Olkkosen Team Vitalitylle avaustappio
- Topias ”Topson” Taavitsaisen pelit päätökseen
- Joona ”Serral” Sotalalle surkeita uutisia – valtavat tulomenetykset
- CS2:n 2027 major-turnaukset viedään Euroopan ulkopuolelle