Uusia pelimuotoja Overwatchiin!
Overwatchin Arcade -pelimuotoihin on tulossa lähiaikoina kaksi uutukaista – Deathmatch ja Team Deathmatch. Molemmat pelimuodot ovat nyt testattavissa Overwatchin testipalvelimilla (PTR).
Tähän asti kaikki Overwatchin pelimuodot ovat perustuneet jollakin tapaa alueiden valtaamiseen tai räjähdelastien kuljettamiseen. Deathmatch ja Team Deathmatch tekevät tähän kuitenkin muutoksen – pelimuodoissa ainoastaan tapot merkkaavat. Deathmatch pelimuoto saa myös kokonaan oman kentän.
Team Deathmatch pelataan neljä vastaan neljä muotoisena tiimiotteluna, jonka voittorajana on 30 tappoa. Pelimuodossa on erikoisuutena esimerkiksi Mercy:n ultimate, joka ei vain herätä omia pelaajia henkiin, vaan poistaa samalla pisteitä vastatiimiltä.
Deathmatch taas pelataan kaikki vastaan kaikki periaatteella. Pelaajat voivat valita mitä tahansa hahmoja, ja taistella parhaan pelaajan paikasta seitsemän muun pelaajan kanssa. Neljälle parhaalle pelaajalle jaetaan peleistä krediittejä, joita voi käyttää pelinsisäisten laatikoiden ostamiseen.
Molemmat pelimuodot ovat toistaiseksi testattavissa PTR palvelimilla, eikä niiden virallista julkaisuaikaa ole vielä kerrottu.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin paljon Aleksi ”Aleksib” Virolainen on tienannut CS2:ssa
- ENCE lopetti CS2-joukkueensa
- Team Spririt vei Shanghain majorin
- Jimi ”Jimpphat” Salon major-unelma murskaksi
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen jäi ilman pystiä The Game Awardsissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ upeasti Shanghain majorin välieriin
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen Ylen uudessa sarjassa
- Jimi ”Jimpphat” Salo jatkaa major-voiton jahtia – NAVI:lle iso pettymys
- MOUZ ja NAVI säilyttivät jatkohaaveet
- NAVI ja MOUZ selkä seinää vasten Shanghaissa