Uusi Dota 2 alusta haastaa perinteisen uhkapelaamisen
Dota 2 ammattilaiset ovat jo vuosia pelanneet kasvavista palkintopoteista, valtavien fanijoukkojen keskellä, eikä loppua näy. Samalla tavalliset pelaajat ovat joutuneet tyytymään jatkuvaan grindaukseen, josta palkkioksi jää vain hieman MMR:ää tiukkojen otteluiden jälkeen. Joukkueita ja pelaajia motivoi ainoastaan korkeamman rankin saavuttaminen.
Kaikki pelaajat eivät voi nousta ammattitasolle, mutta ruotsalainen Epulze.com pyrkii tarjoamaan kaikille mahdollisuuden tienata rahaa pelitaidoillaan, ja samalla hioa niitä huippuunsa jännittävämmän motivaattorin avulla. Sivusto haluaa haastaa perinteisen todennäköisyyteen perustuvan uhkapelaamisen; vain taidot määräävät voittajan. Ennen jokaista ottelua pelaajat lyövät panoksensa tulevalle ottelulle, ja voittanut joukkue luonnollisesti kerää itselleen koko palkintopotin.
Epulze antaa mahdollisuuden haastaa suurisuisen vastustaja vaikka 1v1 taisteluun mid lanella, “put your money where your mouth is” -periaatteella. Sivustolla on tällä hetkellä kolme eri pelimuotoa, 1v1 mid, 2v2 mid, sekä 5v5 ottelut. Täydellä tiimillä pelattavat 5v5 ottelut on tarkoitettu etukäteen muodostetuille joukkueille, mutta 1v1 ja 2v2 otteluita pääsee pelaamaan myös satunnaisten pelaajien kanssa. Rahasta pelaaminen kasvattaa motivaatiota, ja sen kautta mahdollisesti pelaajien ja joukkueiden taitoja.
Yli 18-vuotiaille tarkoitettu Epulze toimii kuin tuomari, se pitää rahapotin ottelun ajan, julistaa voittajan ja ojentaa palkinnon. Pelaajat voivat itse valita kuinka suuria summia he haluavat panostaa otteluihin. Sivustolla pelaavan pelaajan ei kuitenkaan tarvitse olla huippu, vaan Epulze luo ottelut pelaajien tason mukaan. Näin myös vähemmän pelanneet voivat haastaa itsensä ja samalla tienata hieman taskurahaa.

LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Aleksib:n eilinen suorituskyky kerää ylistystä – ”Tämä tulee kummittelemaan ENCEä vuosien ajan”
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Australian CS-niekka näytti tulisia otteita Liquidia vastaan – katso Justin ”jks” Savagen kuuden sekunnin ässä!
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- FaZe tuhosi ENCEn haaveet EPL:n lohkovoitosta – ”Tuntui siltä, ettemme henkisesti olleet mukana tämän päivän pelissä”
- HAVU Gaming panostaa NHL:ään – Kiinnitti entisen Written In The Stars -joukkueen
- Hoodyn Giants selvisi ensimmäisestä pakkovoitosta – Natus Vincere ulos!
- Maailman arvokkain Pokémon-kortti vaihtoi omistajaa omakotitalon hinnalla
- SJK:n CS-joukkue matkustaa Tukholmaan 10 000 euron LAN-turnaukseen – mukana tiimejä kuten CPH Flames!