Uudistettu eChampions League käynnistyy

Virtuaalinen Mestarien liiga eli eChampions League pyörähtää käyntiin torstaina Manchesterissa. Mukana ovat eri liigojen parhaat pelaajat, ja suomalaista osaamista edustaa AC Oulun Jesse ”Kossu72” Kosamo, joka lunasti paikkansa eCL:ään voittamalla helmikuussa pelatun eFutisliigan. Yhteensä osallistujia eChampions Leaguessa on 36.
Aiemmin eChampions League on pelattu lohkomuotoisena, mutta tälle kaudelle formaatti uusittiin mukailemaan jalkapallon Mestarien liigan uutta liigamuotoa. Kaikki pelaajat pelaavat alkuun kuusi ottelua, ja 24 parasta etenee jatkopeleihin. Manchesterissa pelataan viikonlopun mittaan puolivälieriin saakka, jonka jälkeen pelit jatkuvat kahdeksan parhaan kesken Münchenissa seuraavalla viikolla.
Kosamo oli mukana eChampions Leaguessa myös viime vuonna. Tuolloinkin AC Oulua edustanut Kosamo jäi tasaisen alkulohkonsa viimeiseksi, mutta toisaalta jatkopaikka ei ollut kuin kahden pisteen päässä. Nyt tavoitteena on luonnollisesti parantaa vuoden takaisesta.
– Odotukset ovat tietysti korkealla, mutta täytyy samalla olla realistinen ja lähteä rakentamaan omaa tarinaa peli kerrallaan. Pudotuspeleihin on päästävä hinnalla millä hyvänsä, ja sen jälkeen ovet ovat auki mihin tahansa – pudotuspelit ovat kuitenkin aina ihan oma juttunsa, Kosamo toteaa Palloliiton verkkosivuilla.
– Tavoite on pitää oma pelaaminen tasaisena täydet 90 minuuttia jokaisessa matsissa. Tällä tasolla ei voi tulla huonoja hetkiä, tai muuten vastustaja rokottaa heti. Omasta pelitavastani en kuitenkaan luovu, vaan sillä lähdetään rohkeasti ottamaan muista mittaa.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Eetu ”sAw” Sahan aikakausi Heroicissa päättyi tappioon
- Heroic piti major-unelmansa elossa
- Eetu ”sAw” Sahan Heroic selkä seinää vasten
- Eetu ”sAw” Sahan Heroic aloittanut taistelun Austinin jatkopaikasta
- ENCE:n CS2-joukkueelle turnausvoitto
- JANO:n CS2-joukkue hajotettiin
- Heroic jatkoon Austinissa
- Eetu ”sAw” Sahan Heroic major-paikassa kiinni
- ENCE:n CS2-joukkueelle kirvelevä finaalitappio
- Perinteisen CS2-huipputurnauksen pitopaikka muuttuu