Top 10 menestyneimmät esports-organisaatiot vuonna 2018
The Esports Observer on listannut vuoden 2018 parhaiten menestyneimmät esports organisaatiot. Tässä tapauksessa menestys on mitattu vuoden aikana ansaittujen palkintopottien yhteenlasketulla määrällä. Tämä ei tietenkään kerro esimerkiksi sponsorien kautta saatuja tuloja.
Osa joukkuista ja organisaatioista pääsi viime vuoden aikana uutisiin, vaikkei varsinaisia voittoja kuulunutkaan. Esimerkiksi The Shanghai Dragons saavutti vuonna 2018 legendaarisen 0-40 tappioputken Overwatchin parissa. Joukkue sai nauttia tästä kyseenalaisesta kunniasta useissa otsikoissa.
Kerättyjen palkintorahojen määrään toki vaikutti myös se monessako eri pelissä organisaatiolla on menestyvä joukkue. Esimerkiksi Dota 2:n parissa pelaavat joukkueet tienaavat voittaessaan huomattavasti isompia summia kuin useissa muissa peleissä.
Hyvänä esimerkkinä tästä on OG. Organisaation yhteenlasketut palkintosummat muodostuvat käytännössä kokonaan joukkueen TI 8 -turnauksen voitosta.
Vuoden 2018 eniten rahapalkintoja keränneet joukkueet:
10. Vici Gaming – 3.04 milj.
9. Cloud9 – 3.28 milj.
8. Fnatic – 3.63 milj.
7. Astralis – 3.65 milj.
6. Virtus.pro – 3.96 milj.
5. FaZe Clan – 4.09 milj.
4. Evil Geniuses – 4.17 milj.
3. Paris Saint-Germain Esports – 5.36 milj.
2. Team Liquid – 7.2 milj.
1. OG – 11.47 milj.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI suoraan välieriin BLAST Openissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon turnaus päätökseen Rotterdamissa
- NAVI jatkoon Rotterdamissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ avasi tappiolla Rotterdamissa
- BLAST Open Rotterdam käynnistyi – NAVI vahvana
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsi juhlimaan voittoa
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen finaaliin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon – Jimi ”Jimpphat” Salolle pettymys
- Suomen matka e-koripallon EM-kisoissa päättyi puolivälieriin
- NAVI puristi jatkoon ESL Pro Leaguessa
- 10 kysymystä e-urheilusta: Testaa tietosi kilpapelaamisen maailmasta!
- Epic Games Store tarjoaa suomalaisen klassikkopelin ilmaiseksi
- Natus Vincere hankki 15-vuotiaan lupauksen – poseeraa s1mplen kanssa kuvassa vuonna 2018!
- 1,5 miljoonaa dollaria kilahti Norjaan – Nyhrox ja Aqua voittivat Fortnite World Cupin duo-turnauksen
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsi juhlimaan voittoa
- FaZe Clan löysi ropzille tuuraajan! Australialainen tähti astuu esiin
- hREDS kiinnitti Topi “LYNXi” Kaupin – vanha pelaaja Samppa sai kylmät kiitokset
- Mike Tyson sijoitti Hearthstonesta tunnettuun e-urheiluorganisaatioon
- Nyt on retroa: GOG.com tarjoaa kaksi kasarihelmeä ilmaiseksi
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”